torstai 25. huhtikuuta 2013

Aksaa

SARAN treenit:


Tehtiin rataa ensin kahdessa osassa: 1.-10. ja 11.-20 ja sitten kokonaisena. Ennen kakkosta vekkasin ja sain koiran kääntymään siististi kolmoselle. Kolmosella viskileikkaus. Se onnistui vain saattaen, ilman saattoa koira tuli hypyn jälkeen eri puolelta siivekettä kuin halusin. Vitos-kutonen oli Saralle parempi ohjata kuvassa hyppyjen vasemmalta puolen vastakääntäen. Silloin sille tuli luonnollisempi jatkumo seiskaputkeen. Kepeille ohjatessa jäin kovasti jälkeen, mutta Sara osasi hyvin hakea oikeaan keppiväliin. Viistoista-kuustoista ei onnistunut niin suoraviivaisesti kuin olisin toivonut. Valssaten jäin jälkeen pelastelemaan tilannetta. Kaarretta tuli helposti myös putken ja seiskatoistan jälkeen. Saatiin kyllä työstettyä kaarteet sopusuhtaisemmiksi. Lopun eteenmeno oli Saralta vähän unohduksissa alkuun. Muistuttamisen jälkeen se irtosi hyvin.

Rimat oli 45-65 cm. Pitäisi useamminkin laittaa rimat reilusti eri korkeuksiin.

RINNAKIN ehti tehdä keppejä ennen Saran aksoja. HAU:lla on 2x2-kepit ja niiden avulla ajattelin alkaa vahvistamaan ekaan väliin hakua eri kulmista. Alkuun ihan vaan naksuttelin asiaa yhdellä keppiparilla ja siitähän se lähti. Tarvii kyllä vähän perehtyä asiaan ja miettiä miten lähteä etenemään. Tehtiin vielä muutama toisto kokonaisella keppisarjalla namialustan kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti