sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Jokaiselle jotain


 Sporttis-kimpassa tiistaina tehtiin huippiksen syksyistä Pirjon treeniä. 


Rinnan kanssa silloin oli ongelmia vaikka kuinka paljon, SARAN kanssa nyt ei juurikaan. Ne on niin eri koiria ohjata.Tehtiin rata molemmin puolin ja vaihdettiin myös serpentiiniin tilalle välistävedot. Välistävetoja olen ohjannut kroppaa kääntämällä, jossa usein rytmitys ja ajoitus kusee. Nyt ohjasin koiraa rintamasuunta koko ajan eteenpäin ja vastakädellä koiraa vetäen tai koiran puoleisella työntäen. Olipa paljon helpompaa. Vastakäsi ja "tässätys" ei riittänyt kääntämään koiraa väärältä putken suulta, mutta koiran nimi tehosi.

DOTKIN pääsi tekemään pennetreenejä. Ensin tehtiin siivekkeen kiertoa namialustaa siivekkeen taakse vähitellen siirtämällä. Ennen on tehty vain jompaa kumpaa puolta kerralla. Nyt tehtiin molempia. Sujui. Sitten Dot teki ekaa kertaa pussia namialustalle juosten ja pussia raottaen. Helppoa, sanoi Dot. Lopuksi vielä luoksetulo. Penska tuli täysiä ja lopussa se pisti jarrut pohjaan ja liukui loppumatkan!


SARAN aksoissa torstaina tehtiin kahta pientä rataa:


Ekalla radalla yritin ensin tokalle esteelle ja muurille takaakiertoja ja valssausta, mutta koiran linjat venyi. Kumpaankin sopi paremmin jaakotus. Se käänsi koiraa sopivasti.

Toisella radalla mietintää aiheutti kolmas hyppy, jossa siinäkin koira kaarratti helposti. Tähän sopi jaakotuksia paremmin ihan vain peruspyöritys. Se sopiii Saralle monesti, mutten vain muista käyttää niin yksinkertaista ohjausta :p 


Perjantaina treenattiin ATD:n hallilla. RINNA teki voittajan liikkeet. Ne on siinä samassa tilassa kuin viimeksikin :p Seuraamisen lähdöissä annoin koiran syödä maasta ruokaa. Seuraaminen oli ärsyttävän poikittavaa. Myös liikkeessä istumisessa koira sai lähdössä ruokaa. Lisäksi laitoin sille etupalkan ennen taaksekävelyä. Luoksetulossa oli takapalkka sekä namitin koiran jätössä. Molemmat pysäytykset oli hyviä. Palkalle koira sai juosta ensin kierrettyään minut. Ruudussa lähtöhaukku oli sitkeässä. Lisäksi seuraaminen oli poikittavaa tässäkin. Tasamaa- ja hyppynouto tehtiin ruotsalaisella metallilla. Näissä namitin koiran ennen lähetystä sekä sivulletulossa. Tunnarissa koiralla oli liian kiire kapuloille, tähänkin namitusta. Kapulat koira haisteli pitkään ja toi oikean ravaten. Kaukoissa teetin kaikki vaihdot, s-m-vaihdon kahdesti, sillä ekassa se tuli eteenpän, toisessa ei.

DOTIN vuoro alkoi taas alkuun leikkimisellä. Se jaksoi hetken keskittyä ja sitten sen ajatukset vei ruoan hajut. Sain pennun taas hetkiseksi kiinnostumaan villasukista, mutta hajut voitti jälleen. Voisi ensi kerralle kehitellä namisukan. Lisäksi voisin alkaa kotona työstämään vähitellen pennun kykyä leikkiä ruoasta huolimatta. Ruoalla Dot teki maahanmenoja, seisomisia ja istumista. Maahanmenoja se alkaa jo tarjoamaan. Seisomiset on edelleen namin perässä pompsahteluja. Istuminen on uusinta, vaikkakin pentu on tarjonnut istumista ruoasta luopumisissa. Siitä sitä lähdetään varsinaisesti treenaamaan. Tehtiin myös imutusseuraamista. Takapäätreenit on tehneet tehtävänsä, pentu kääntyy paremmin vasemmalle kuin oikealle. Lopuksi Doo sai juosta eteenmenon loppuruoalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti