maanantai 16. helmikuuta 2015

Suna

Erehdyin halliajasta ja siksi isommat treenasivat pihalla. Kumpikin teki samankaltaista settiä. SARAN kaukot oli nyt toimivat. Pidin käskyt ja käsimerkit rauhallisina. Jääviä treenattiin normaalivauhdista. Zetassa useinkin hidasta kävelyäni ja siitä on tullut tuomareilta mainintaa. Seisominen oli vaikeinta. Vauhdikkaammassa seuruussa koira ei pysähdy niin jämäkästi. Laitoin liikkeen palasiksi ja treenattiin osia. Vahvistusta vielä. Tunnaria piilotin paristi. Kivaa vaihtelua välillä yksinkertaistaa. Rallysta tehtiin takapään käyttöä sekä vasemmalla että oikealla puolen seuraamisissa. Annoin vähän armoa koiralle täykkärissä vasempaan ja nyt se sujui ilman istumisia välissä. Saran ei tarvii pystyä tekemään käännöstä mun pitäessä yhtä jalkaa palkoillaan vaan voin vähän auttaa sitä tekemällä ennemminkin  pienen ympyrän. Edestä sivulle siirymissä pitäisi vahvistaa oikeaa siirtymätekniikkaa. Sara tarjoaa pyllyn siirtoa sivulle, mutta sen pitäisi nostaa pyllynsä siirtymässä. Treeniä.

RINNAN kaukot oli hyvät, mutten luota siihen vielä, että se osaa ne kunnolla. Eli lisää toistoja. Jäävistä muistuteltiin maahanmenoja ja seisomisia. Tekniikka näissä on edelleen huono. Nyt koira osaa pompahtaa sivulla, muttei osaa sitä vielä liikkeessä eikä asennon otto oli riittävän näpsä. Rinnallekin piilotin tunnaria paristi. Enempi keskityttiin luovutuksen tiiviyden vähentämiseen. Otin nyt käyttöön saman menetelmän kuin millä etuasentoa saatiin väljemmäksi, eli maahanmenoja edessä ja siitä eteentuloja. Näissä jumpissa oli vähän epävarmaa kapulan suussa pysyminen, joten koira sai tehdä seuraamista ja jääviä kapula suussa. Alkuun se pureskeli paljonkin kapulaa, mutta se väheni.

SARA jatkoi treenejä hallissa. Se teki lisää jääviä peilin edessä. Asennon otot onnistui hyvin avuilla. Sitten tehtiin tunnaria kapuloiden ollessa kiinni toisissaan tai päällekkäin. Näissä koira on kehittynyt. Se tarkistaa kapulat paremmin eikä vääriä enää nouse niin usein. Sitten vielä liikkuroitu tunnari, jossa liikkuri kantoi hajustettun kapulan käsissään. Tässä Sara tarkasteli ja toi oman. Nyt kun on tarkkuutta lisätty koiraan, niin voisi alkaa seuraavaksi työstämään taas enempi rauhallisuutta.

DOT tutustui harjotusrenkaaseen ja hyppytekniikan perussarjaan. Laitoin sarjaan kolme speed bumpilla varustettua agiestettä ja tokoesteen yhden laudan korkuisena. Välit oli medit. Tokohypyn ollessa ekana pentu meni kaikki esteet. Sen ollessa vikana pentu kiersi sen alkuun. Lopetettiin onnistumiseen. 

Muut ihmiset leikitti Dotia. Osaa se leikkiä, mutta on edelleen tuulella käyvä. Ruoka on edelleen parasta. Dotilla on nyt muutenkin paljon mielialojen vaihtelua. Se mörköilee. Tekikin hyvää käydä Käpylän laskiaisriehassa Inkan kanssa pentuilemassa. Alkuun Doo saattoi ilostua ventovieraista ihmisistä, muttei siltikään oikein uskaltanut mennä ihmisen luokse. Kun oltiin oltu jonkin aikaa paikalla, niin Dot uskaltauitui enempi mennä ihmisten luokse. Ponit se haukkui :p Käytiin vielä ampumassa. Ensin ammuin pari kertaa auton vierestä Dotin ollessa autossa. Se ei haitannut. Sitten Doolle ammuttiin sen syödessä namiruutua. Se säpsähti paukuista, katsahti äänen suuntaa ja sitten jatkoi syömistään. Edelleen se siis välillä reagoi ampumisiin jonkin verran ja välillä ei ei näytä välittävän. Namiruuduista tämä oli nro 40.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti