perjantai 2. lokakuuta 2015

Keto

Keskiviikkona tokoiltiin Päivin kanssa Huhmarin koululla. SARA sai tehdä ruutua, joka oli pienen puskan takana. Ruudun löytymisen jälkeen sinne meno oli edelleen vähän vaikeaa, sillä koira meni ruutuun jommasta kummasta laidasta kiertäen puskan. Suoraan ruutuun mennessä voittajamaisesti koira tosin pystyi menemään puskan läpi. Luoksetulon pysäytyksiä tehtiin taas heittotakapalkkauksella. Nämä vaatii vaan toistoja. Tunnari tehtiin oikea piilottaen väärien ollessa esillä. Suju hyvin. Lopuksi vielä kaukoja nameista luopumisella.

DOTKIN teki tunnaria. Ensin oman piilotus ja sitte sama väärien ollessa esillä. Mitä tekeekään koira, joka ei muka osaa noutaa? Kantaa vääriä jopa kaksi kappaletta suussaan! Koiraa on saatu manipuloitua hyvinkin tykkäämään kapuloista. Naksutellessa se tarjoaa kivasti jo kapulan nostoja maasta. Nyt koira rauhottui sitten haistelemaan ja löysi oikeankin. Sitten tehtiin ihan vaan perusasentoontuloja ja nöissä saatiin ääntä. En tiedä miksi. Joka tapausessa koira pystyi työskentelemään hiljaa, kun sitä oli laitettu arkipaikkamakuuseen olemaan. Sen jälkeen tehtiin vain lyhyesti, ettei äänet taas ala. Taitaa olla pitkä ja kivinen tie :p

RINNA teki paljon seuraamista. Ensin nameista luopumisena, eri tiloihin seuraamisena sekä suoraa edestakaisin. Tuntui huonolta. Sitten tehtiin ainakin viiden minuutin liikkuroitu seuraaminen kokeeksi. Alun jälkeen koiran tekeminen huononi entisestään. Se häröili eri paikkoihin seuruutuksissa, käännöksissä sekä tempon muutoksissa. Näistä huomautin ja kehuin okeasta toiminnasta. Loppua kohden koira rentoutui ja seuruu parani. Kokeillaan toistekin.

Torstain aksoissa ongelmat korostuivat: SARAN kanssa kaarratukset ja mun rintamasuunta joka sen sallii, RINNAN kanssa jämäkkyys ohjauksesta puuttui ja olin koiran tiellä josta johtuen rimat ropisi. Kummallakin koiralla oli parhaimmat ja huonimmat kohdat juurikin eri kohdissa eri radoilla. Ei oo heleppoo.

DOTIN tekemiset jatkui sillä samalla linjalla, sen opetussuunnitelma on vähän sinnepäin. Hyppytekniikkana tehtiin kasvavaa sarjaa. Eka kerralla Dotilla oli jännää, mutta seuraavat toistot oli ihan hyviä. Kepeistä taitaa olla tullut Dotille vähän tylsät. Niihin haettiin nyt lisää draivia Inkasta palkkaamassa, toimi hyvin. Keinua tehtiin kokonaisena. Koiraa ei se enää pelota, ei haittaa pamaus eikä keinaus. Pussina tehtiin erilaista pussia kuin ennen. Kangas oli painavampi, mutta kääpiö puski silti sen läpi. Ohjauksena tehtiin pyörittelyä parilla putkella ja hypyllä mm. saksalaista ja tvistiä. En osaa ohjata namiohjattavia kääpiöitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti