perjantai 18. joulukuuta 2015

Ylhäältä alas ja takaisin

Torstain isojen aksoissa tehtiin valmista rataa:


SARAN kanssa juututtiin kohtaan 15.-17. Onnistui, kun ohjasin koiraa sivusuunnassa kauempaa viidentoista, jolloin aikaa jäi valssin valmisteluun seuraavalla esteellä. Ilman etumatkaa ohjaus ei valmistunut ajoissa ja koira vilahti putken väärään päähän. RINNA teki alun kolmea estettä etuperin purkille ketjuttaen. Meni tosi hyvin!

DOTINKIN treenit meni ihan hyvin, mutta silti edelleen koen riittämättömyyttä sen kanssa. En siten juurikaan, että se olisi huonompi kuin muut, vaan turhaudun omaan osaamattomuuteeni. Dot on kyllä koira paikallaan. Se tulee opettamaan mulle nii-in paljon :p Tällä kertaa hyppytekniikkana tehtiin taipumista. Mitat oli maksina. Dot suoriutui taipumisesta, mutta suoristuksessa tuli esiin tuttu etupäällä jarruttaminen. Tähän auttoi palkan siirto kauemmas. Serpentiinitreenissä kokeilin oikoa ja tehdä siten vähemmän toistoja, joita Dot ei aina kestä. Noh ei oikoen onneen, vaan paremmin onnistui järjestelmällinen eteneminen jaksotettuna. Lisäksi Dot työsti keinua. Tässä ahnehdin liikaa liioilla toistoilla, jolloin koiran suoritus huononi (vauhdikkaan etenemisen sijaan koira hidasti taitekohdassa). No oppia ikä ja kaikki sekä Dot.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti