tiistai 3. toukokuuta 2016

Reija Niemisen hakukoulutus

Vappupäivää vietettiin metsässä Reija Niemisen hakukoulutuksessa. Koulutuksen piti olla jo aiemmin, mutta talvi yllätti hakuilijat. Tämä oli nyt samalla eka kerta hakua tälle kautta. Ilmaisuja on tehty, mutta siis eka kerta maastossa. Koulutuksesta olisi varmasti saanut enempi irti, jos maastokertoja olisi ollut alla viime ajoiltakin. RINNALLA meni kuitenkin ihan hyvin (toisin kuin ohjaajalla). Sille otettiin neljä valmista maalimiestä. Pistot oli suoria, mutta koira teki laatikon kulmaa helposti ehkä neljäänkymppiin eikä edennyt aivan takarajalle asti. Tähän saattoi vaikuttaa se, ettei mun annettu jäädä seisomaan ja katsomaan koiran etenemistä vaan piti lähteä heti liikkeelle keskilinjalla. Mun paheeni :p Jatkossa siis edelleen löydöt suorina. Umpipiilo oli tällä kertaa vaikea. Rinna kävi piilolla paristi, mutta lähti heti pois. Ehkä se ei ymmärtänyt erilaista umpipiiloa? Myös haukun aloituksissa oli viivettä. Ilmaisutreenejä siis jatketaan ja kaikkea muutakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti