keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Virallisesti vanha

Mikäs se siellä?
Koirat kävi uusimassa rokotuksensa. Samalla SARAN sydämestä löytyi selvä sivuääni (ell Marja Ojalehdon arvio 3/6). Ääni kuuluu systolisessa vaiheessa jommasta kummasta tai molemmista vasemman puolen läpistä. Kyse on varmaankin iän mukana tuomasta rappaumasta läppäreunassa. Selvinnee tarkemmin sydänultrasta. Ultraan koira menee viimeistään sitten, jos ja kun sydän alkaa oireilemaan. Lääkitys kun aloitetaan oireiden mukaan. Vielä sitä ei tarvita. Koiran olemus ja käytös on ennallaan. Se saa elää siis samanlaista elämää kuin tähänkin asti, rajoitteita ei tarvita. Seurataan tilannetta ja reagoidaan asiaan sen mukaan.

No sehän on Sarppa puolukassa!
Sara kävi juoksemassa parissa agikisoissa. Ensimmäiset oli 20.8. HiFin järjestämänä Kajaanissa. Tuomarina oli Minna Väyrynen.Tarjolla oli kaksi agirataa ja hyppyrata. Alkujännityksen jälkeen oli ihan kiva kisata. Ekalta radalta harmillinen okserin takarimavitonen (etenemä 4,18 m/s) sijoituksella 4./17. Toinen rata oli pelastelunolla (etenemä 3,90 m/s) sijoituksella 7./18. Kolmannella radalla vedätin turhaan kepeillä ja Sara ei malttanut hakea oikeaan aloitusväliin. Uusin kohdan ottamalla edellisen hypyn mukaan eli HYL siitä.

Toiset kisat oli 4.9. KSTK:n järjestämänä Jari Suomalaisen tuomaroimana. Ekalta agiradalta tuli tulokseksi 12,90 jälleen liiasta vedätyksestä kepeillä, rimasta sekä parin ylimääräisen pysäytyksen taktiikan yliajalla. Sijoitus oli 3./13. Toisella tehtiin nolla (etenemä 4,37 m/s) sijoituksella 1./15 ja siitä Saralle toinen SERT-A. Kolmas rata oli hyppäri ja siitä tulokseksi HYL väärän putkipään johdosta. 

  
Saralla on nyt siis kaksi agi- ja yksi hyppysertiä. Se on siis vanhanajan valio :) Pitkästä aikaa agin kisaaminen oli oikein mukavaa eikä yhtään liian jännittävää. Pitää varmaan silmäillä kisakalenteria vielä, kun kisaaminen on mahdollista. Nautitaan elämästä, kun vielä voidaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti