lauantai 17. maaliskuuta 2018

Sisar hento musta

Niinhän siinä kävi, että kun vahti nukahti, niin RINNA poisti itse tikkinsä. Rinnan tikkaus oli ommeltu jatkuvalla ompeleella ja koira kerkesi irrottamaan ompeleesta puolet. Onneksi haava oli kuitenkin jo hyvin ummessa, joten vahinkoa itselleen koira ei saanut aikaan. Sittemmin kyllä koira sai visusti kypärä- ja koppihoitoa eikä päässyt käsiksi loppuun ompeleeseen. Loppulanka poistettiin 10 vuorokautta leikkauksesta. Haava on ihan siisti. Ihon alla tuntuu vielä alempien kerrosten sulavat tikit. Rinnan siru on näyttänyt myös elonmerkkejä eli sekin sittenkin toimii eikä uutta sirua tarvita.

7 vrk

8 vrk. Osittain koiran poistamat tikit.

9 vrk

10 vrk. Tikit poistettu kokonaan.


Rinna on ollut helppo potilas. Vaikka koira ei ole treenannut lainkaan eikä hihnakävelyitä enempää lenkkeillyt, niin se ei silti ole räjähtänyt. Häiriökäyttäytymistä ei ole ollut, mitä normaalisti vähämmällä aktivoinnilla ilmenee. Selkeesti koira on siis ollut toipilas, vaikkei se muuten koiran olemuksesta näy. Käsituntuma kertoo myös, että sairasloman aikana koira on laihtunut. Se on saanut normaalin määrän ruokaa ja nyt kun laihtuminen on huomattu, niin lisää tulee. Liikuntaa saa myös alkaa lisäämään vähitellen sekä treenitkin voi hiljalleen taas käynnistää. Vähitellen Rin palaa normiarkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti