tiistai 10. huhtikuuta 2018

Go Dot!

DOTIN elämä on ollut hyvin onnistunutta viime aikoina. Torstain aksatreeneissä saatiin heti treeni sujumaan niin hyvin, että lopetettiin treenit jo alkuunsa. En halunnut pilata enää hyvää mieltä :p 

Perjantain tokoissa jatkettiin samalla onnistumisen teemalla, kun Dot ei taaskaan rähjännyt yhdellekään koiralle! Pystyn jättämään Dotia myös olemaan käskyn alla ja keskittymään ihan muuhun kuin koiraani. Se nimittäin makaa rennosti käskyn alla eikä hauku ja rähjää. Varsinainen treenikin sujui hyvin. Doo erotteli hyvin jääviä.

Sunnuntaina käytiin Hurtalla juoksemassa kisahyppäri. Mulla jäi kumpparit jalkaan, muttei se menoa haitannut. Doo juoksi voittonollan! Jännitti taas ihan törkeesti, mutta jännitystä pystyin purkamaan kumppareihin :p Radalla en huomannut enää jännitystä enkä kumppareita. Dotsin kuuliaisuus pelasti lopun. Dot käyttäytyi myös kisapaikalla pääosin hyvin. Palkkasin paljon sitä käskyn alla olemisesta tai mun tuijottamisesta. On se vaan aika kullannuppu niin halutessaan!

2 kommenttia: