sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Do did Dot

DOT on alkanut tutustumaan enemmän ylempien luokkien tokoliikkeisiin. Vaihtelu virkistää, sanoi Dot ja se on keskittynyt treeneissä tosi hyvin. Dot on koira, joka ei kestä epävarmuutta, mutta varmuuden rakentaminen toistojen myötä ei onnistu, sillä toistojakaan se ei kestä.

Viime viikolla käytiin Maarit Hellmanin tokokoulutettavana. Ensiksi tehtiin kiertonoutoa. Sitä on Dotille esitelty palasina. Treenikertoja on niin vähän taustalla ettei kunnon ongelmia vielä ole, mutta halusin tilaisuuden tullen tehdä liikettä eri paikassa. Kiertoa on treeneissä tehty ensin lähempää ja sitten siirtyen etäämälle. Tässä tyylissä Dotille tulee helposti liikaa toistoja ja ryhtyy tekemään muuta. Hypyt on Dotin mieleen ja kierron sijasta se suorittaa mieluummin niitä. Kierron arvoa pitää siis nostaa. Siihen näyttäisi toimivan takapalkka, joka näytetään koiralle ennen kiertoon lähetystä ja jolle ehkä vähän kisataan. Erottelua hyppyjen ja kierron kanssa voisi tehdä läheltä. 

Rakennan Dotille tällä hetkellä pomppukaukoja. Näitä näytettiin ja käytiin läpi alustan ja käsitargetin hyödyntämistä näissä. Näitäkin on tehty, mutta oli hyvä saada toinen silmäpari toisesta suunnasta, sillä en ole kiinnittänyt huomiota Dotin takajalkojen ojentamiseen. Liika ojentaminen tekee esim. seisomisesta istumaan siirrosta vaikeamman. Lisäksi oli puhetta liikeväleissä, joista puuttuu se selkeä kriteeri koiralta. Se kulkee sivulla, mutta häiriköityy helposti. Otetaan opetukseen näihin käsikosketus kuonon sivulla. Se auttaa koiraa pysymään oikeassa kohdassa ja samalla blokkaa häiriöitä. 


Tokon lisäksi Dot on tehnyt jälkeä, esineitä ja  nosea. Muut lajit on sujuneet hyvin, nose ei niinkään. Siinä Dotin mielestä etsiminen on kivempaa kuin löytäminen. Eli löydön arvoa pitää nostaa. Ei myöskään haittaisi vahvistaa ilmaisun kaavaa sekä miettiä tarkemmat kriteerit saavuttamattomissa olevien piilojen ilmaisuun.

Jälkinä Dot on pääasiassa tehnyt kovan maan jälkiä, mutta se korkkasi myös metsäjäkiuransa! Oli hapuilevaa, mutta mukavaa.



Esineitä on jatkettu samanlailla kuin alusta lähtien eli partioimalla alueella ja palkamalla koiraa esineisiin reagoinnista. Dotin kolmansissa treeneissä päästiin jo siihen, että koira etsii esineitä ja tuo. Kovin itsenäinen se ei vielä ole, mutta tästä on hyvä jatkaa.

2 kommenttia:

  1. Teilläkin on siellä luontopolku! Oi, miten kaunis rantakäärme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli niin söpö, että ois tehny mieli rapsutella :D

      Poista