torstai 13. elokuuta 2020

Viikon rallit ja vepet

Viime rallyreeneihin mennessä pelkäsin, sillä RINNAA ei ollut purettu. Huoli oli aika turha eikä suoriutuminen ollut katastrofaalista. Rinnan into näkyi kamalana edistämisenä etenkin oikean puolen seuraamisessa. Kylteillä se oli kuulolla ja teki annetut tehtävät. Koira ei äännellytkään ennen putken suoritusta. Silloinkaan koira ei haukkunut putkeen mennessä vaan vasta sen jälkeen haukku oli herkässä. Siihen edistämisien auttaisi ihan vaan varmempi perusasentojen hallinta. Jatketaan siis perusharjoituksia.

Tarttis ihan käydä kyltit läpi, että tietäisin paremmin missä mennään Rinnan osaamisen kanssa. Radalla oli suuntaa muuttavia käännöksiä, joissa koira kääntyy ohjaajaa kohden. Jotenkin nämä on kokonaan jäänyt ottamatta treeniin. Samoin radalla oli peruutus ohjaajasta poispäin. Sekään ei hallussa, mutta voisi priorisoida voittajaluokan hallitsemiseen ennen mestariluokkaa.  

Viime vepetreeneistä saatiin videoo :) Rinna suoritti veneestä hypyn, veneen tuonnin sekä viennin. Edelleen kaikki on herkkää. Varmuutta tarvitaan kaikkeen tekemiseen vielä.






DOT pääsi myös vepeilemään. Nämä oli sen toiset vepetreenit tälle kautta ja viime kaudellakin se ehti tehdä ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän treenejä. Toki asioita on vahvistettu maalla ja lelun noudoilla vedestä. Tuonnissa vene oli liian suuri häiriö vielä eikä Dot pystynyt tuomaan noutamaansa lelua käteen asti ilman kehotuksia. Vahvistetaan asioiden tuontia käteen asti eri häiriöissä ja opetetaan rutiinia sekä palkkausta. Dotille on toiminut parhaimpana rannalla odottava kuppi, mutta nyt vene oli liian kiinnostava. Jatkossa otetaan lyhempiä matkoja, sillä haluan koiralle parempaa fokusta tehtävään eikä kehittävän mitään omia fiksaatioita. Nyt se veneessä ollessaan kyttäsi vähän airoja ja uidessa vilkuili ympärilleen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti