sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Tokoilut

DOTIN tokoiluun on mahtunut sekä hyviä että huonoja treenejä. Enempi onneksi hyviä ja huonoissa hetkissäkin on ollut selvät syyt huonouteen. Huonoin hetki oli, kun treenattiin pitkästä aikaa vieraammassa porukassa hallissa. Dot oli siksi väärässä mielentilassa, äänteli ja otti häiriöitä vieraista koirista. Tehtiinkin sitten ihan perusteita eli tehtiin ihan vain rauhaisaa olemista sekä paikallaanoloja ja perusasennossa kontaktia. Ulkona treenit on sujuneet hyvin. Häiriöitä on enempi, mutta niihin saa paremmin pidettyä etäisyyttä. 


Dotin seuraaminen on pääasiassa ollut kivanoloista. Ääntely on vähentynyt, kun on treenattu seuraamista enempi. Treenin myötä koirasta on tullut varmempi eikä sen tarvitse äänellä epävarmuuttaan. Pääasiassa seuruupaikka on ihan hyvä, välillä on epätarkkuuksia. Mielentilan kannalta vaikeaa on juoksu, peruutus ja ylipäätään seuruun kesto. Näissä kaikissa on vielä treenattavaa kuten myös askeleissa vasempaan, jossa käytän käsiapuja vielä.

Liikkeistä tunnari näyttää hajonneen, mutta se olikin sujunut tähän asti liiankin hyvin :p Koiraan on tullut vauhtia lisää ja tämä näkyy kiireenä kapuloilla. Entinen maltillinen koira on poissa ja tilalla sählä :D En ole tilanteesta huolissani vaan eiköhän tämä ole vain pakollinen treenivaihe.

SARALLA on nykyään hyvin vahvana asioiden noutaminen. Kuurolle koiralle on vaikea ohjeistaa muuta, jos koira haluaa vaan noutaa :D 

Kokeiltiin myös kerran tunnaria pitkästä aikaa ja Sarppa toi kaikki kapulat. Se sai palkkaa myös väärien tuonnista, sillä se ei suostunut irrottamaan vääristäkään ilman namiin vaihtoa. Hupsu mummo!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti