maanantai 18. huhtikuuta 2022

Hoopers ja nose


Dot kävi parin kerran hooperstreenit Nina Frantsin koutsaamana. Edelleen outo laji mulle :p Viimeisellä kerralla tehtiin kuvan rataa. Alapuolelta ohjattuna saatiin koko rata puhtaasti läpi. Haastetta toi irtoaminen päähän asti ja kaartaa siellä jatkoon. Keskeltä ohjaten jäi viimeinen hooppi tekemättä. Putken jälkeen ilman omaa liikettä koira vaan kaarsi loogisesti tynnyrille. Esteiden nimeäminen auttaisi tähän.


 

Perjantaina Dot osallistui ekan kerran koemaisiin nosetreeneihin. Cockeriharrastajien järjestämä treenitilaisuys järjestettiin TTS:n oppilaitoksessa. Kouluttajana oli Piia Laine. Alueita oli neljä, ajoneuvot, laatikot ja kaksi sisäetsintäaluetta. Ajoneuvoina oli kaksi rekkaa. Lähetin koiran matkaan kulmasta ja koira teki heti ilmaisun. En luottanut siihen vaan jäin varmistelemaan. Dot turhautui, nuolaista, puraisi ja läppäsi löytöä vielä tassullaan. Siis kolme miinuspistettä. Kritiikkiä tuli liiasta hallinnasta. Koira osaisi toimia itsenäisemminkin, mutta ohjaaja ei :p Vikalla alueella luottoa koiraan oli tullut sen verran, että se sai mennä ihan itsenäisesti. Dot meni suoraan alueen perälle ja teki löydön. 11 sek. 

Ajoneuvot


Sisäetsintä


Laatikot


Sisäetsintä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti