lauantai 11. maaliskuuta 2023

Terveysjuttuja


Rinna kävi helmikuun lopulla Talliklinikan Anne Leinolla. Rinna alkoi taas juomaan ja pissaamaan enemmän. Tämä ei kuitenkaan ollut päivittäistä. Lisäksi koira edelleen nuoli jalkojaan. Edellisellä kerralla oli puhetta, että seuraavalla kerralla ultrataan rakko. Tämän lisäksi halusin ultrattavan samalla myös muita elimiä. Ultraus paljasti rakon seinämän olevan oikealla puolen siisti, mutta vasemmalla puolen röpelömäinen Tämä voisi viitata virtsarakon kasvaimeen tai syöpään, mutta aivan varmaa diagnoosia ei ultraten saada. Muut elimet oli siistit. Virtsanäytteessä oli taas verta ja tulehdussoluja, ei kiteitä ja pH normaali. Uusintaultra tehdään kuukauden päästä. Siihen asti koira on antibioottikuurilla (Clavuseptin) ja kipulääkettä se sai muutama päivän kuurina. Librela lopetettiin.

Onhan se helpotus, jos oireille löytyi nyt syy, mutta onhan tuo surullinen syy :/ Kasvannainen ärsyttää limakalvoa ja ylläpitää tulehdusta. Se aiheuttaa epämukavuutta, muttei pitäisi olla kipeä, kunhan tulehdusreaktio on kurissa. Antibiooteilla koitetaan saada tulehdus pidettyä poissa. Yleensä nämä kasvaimet on hidaskasvuisia. Se ei täytä rakkoa vaan kasvaa ennemminkin seinämän suuntaisesti rakon elastisuuteen vaikuttaen. Koiralla voi siis olla elämää vielä edessä, mutta kyllä päivien rajallinen määrä konkretisoituu :(

Koiran liikuttaminen ei ole vaikuttanut oireisiin, joten Rinna saa liikkua niin paljon kuin haluaa (paljon). Ruokavaliollakaan ei ole ollut vaikutusta, joten koira saa syödä mitä haluaa (paljon). Nyt antibioottien vaikutettua koira on ollut ihan pirteä omaitsensä.


Koirat on käyneet myös Petran hoidettavina. Rinna oli lihaksistoltaan ihan ok, mutta vatsassa tuntui jotain kireyttä/kovaa. Varmaan liittyen juurikin siihen kasvannaiseen :/

Dot oli jälleen tasaisen jumissa, jumeja oli siellä täällä. Ikellä oli lantiolla vasemmalla puolen jumia sekä kireyksiä polvessa. Ike sai myös jumppaohjeet kropan kehittämiseksi. 

Ike ja Dot on uusineet myös rokotuksensa. Ikellä on joku ikävaihe menossa ja se hyppäsi heti ensimmäisenä lääkäriä vasten muristen. Alkukohtaamisen jälkeen se käyttäytyi ihan ok. Kumpikin antoi pistää rokotteet ilman kiinnipitämistä. Ne vain keskittyi namien syöntiin. Dot sai samalla kokeeksi Cytopoint-pistoksen kuivan ihon kutinaoireisiinsa. Nähtäväksi jää vaikuttaako.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti