maanantai 22. elokuuta 2011

Fyssarilla


Molemmat koirat kävi fyssari Petra Snellman-Niemenpalon käsittelyssä Aistissa.


RINNA käsiteltiin pöydällä. Sitä ei haitannut pöydän nosto tai lasku. Muuten se antoi hyvin käsitellä, mutta fyssarin laittaessa koiraa kyljelleen, se murahti. Penne oli kaikin puolin hyvässä kunnossa. Hieman jumia löytyi rintarangasta vasemmalta puolen. Koiraa käsitellessä löytyi myös oikeasta sisätakareidestä punkki, joka poistettiin. Samoilla jumppaohjeilla jatketaan. Vähitellen lisätään vaan toistoja. Lisäksi otetaan mukaan selän venytys.


SARAN lihaskunto on ihan hyvä, joskin rintalihaksia sillä voisi olla enemmän. Ennen käsittelyä koiran selässä oli vinoutta (vasen takaosa oli heikompi), mutta käsittelyn aikana selkä suoristui. Jumia oli selässä rintarangan alueella. Eli tämäkään fyssari ei huomannut selkämuutosta koirassa päällepäin ja ihan hyvä niin. Ranteissa on edelleen löysyyttä, oikeanpuolimmainen rutisi. Ohjeeksi tuli tasapainotyynyilyä. Lisäksi ei olisi haitaksi syöttää lisäravinteita säännöllisemmin. Sarakin on tehnyt jumppaliikkeitä Rinnan saamin ohjein ja ne sopii Saralle. Eli samat ohjeet, mutta erilailla painotetaan jumppaliikkeitä. Uusi aika varattiin molemmille parin kuukauden päähän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti