sunnuntai 21. elokuuta 2011

Hop-hop-hop


Tehtiin hyppytekniikkatreeniä kera Eevan & Kumman. Sää oli aurinkoinen.


Perussarja. Kuusi tasaokseria, rimat alimmissa kannattamissa. RINNALLE välit 6 ft. Laitoin ensin pallon viidennen okserin alle, sitten kuudennen ja lopulta koko sarjan jälkeen. Viimeisimmässä pentu hyppäsi kaksi viimeistä estettä kertaloikalla. Korjaukseksi laitettiin pallo kuudennen esteen alle ja sen jälkeen koko sarjan jälkeen Rinnan näkemättä. Nyt koira hyppäsi joka väleihin. Pallo eri paikoissa laittoi pennen selvästi ajattelemaan, eikä se vaan juossut tukka putkella. Itse sijotuin eri kohtiin, ei otettu vielä liikehäiriötä. SARA teki nyt perussarjaa ensikertaa mediväleillä (5 ft). Ensimmäisen kerran alkuesteillä koiralla oli vähän ongelmia, mutta loppua kohden suoritus parani. Toisella kerralla koko sarja meni hyvin. Lisäsin oman liikehäiriön ja annoin koiralle lähtöluvan itse ollen liikkeessä. Se seurauksena alkuesteissä oli taas vähän ongelmaa, mutta loppua kohden suoritus jälleen parani. Sitten oma liike vasta lähtöluvan annettuani. Koira kolautti tällä kertaa keskimmäisillä esteillä. Mun liikkumisesta se siis ottaa edelleen häiriötä.


Etäisyyden arviointi. Kolme hyppyä ja muuri, rimat alimmissa kannattimissa ja muuri 35 cm + palikat. RINNALLE välit 6 ja 6 ft, liikkuva 9-14 ft, lisäys askeleen välein. Neljännentoista askeleen välillä penne otti väliaskeleen. Viimeksihän koira hyppi pidempää väliä ennen väliaskelta. Ehkä nyt erilainen este (muuri) vaikutti hyppyvarmuuteen. Lisäksi oli lämpimämpi päivä kuin viime kerralla. Takaisin päin tehtiin kerralla kolme askelta lyhempi väli ja jätettiin siihen. SARALLE välit 5 ja 5 ft, liikkuva 7-12 ft. Viime kerralla Sara otti väliaskeleen jo välin ollessa 10 askelta, nyt mentiin 12 askeleeseen asti. Viimeksihän etäisyyden arviointi oli uutta, ehkä nyt sitten tutumpaa? Kaikilla toistoilla Sara ei tehnyt siistiä hyppykaarta muurille vaan välillä ponnisti liian kaukaa. Loppua kohden suoritus kuitenkin parantui :) Takaisin päin tultiin kahden askeleen välein, lopetettiin 8 askeleeseen.


Set point. Kotiläksy: 2 askelta ensimmäiseen hyppyyn, 4 askelta okseriin, okserin rimojen väli reilu askel ja rimojen korkeus 30 cm. RINNALTA siistiä työtä :) SARAKIN teki hyvin, tosin väsyminen alkoi ehkä näkymään suorituksissa.


Lopuksi RINNALLE vielä keppejä kokoverkoilla. Eeva veti lelua maata pitkin. Koira muuttui kerta kerralta matalammaksi. Näitä siis lisää. Saatiin vielä Vähäniityn Sarilta uusia mietteitä ylösmenokontaktien opettamiseen.


---


Aamummalla tehtiin pikaiset palauttelut lähikentällä. SARALLE ensin kaukoja. M-i-vaihtoa ensin pari kertaa läheltä, sitten n. 30 metristä. Ei ongelmia. Sitten eilinen vaihtosarja (s-i-m-i-s-m) n. 30 metristä. Sas teki kaikki vaihdot kertakäskyillä eikä ennakoinut, mutta liikkui eteenpäin n. 10 cm. Seuraavaksi palkkailin luoksetulon maahanjättöasentoa. Ei sillä ollut aiettakaan nousta. Otin myös vauhtiluoksetuloa sekä maalin kierron kautta perusasentoon tuloa. Koiralla oli hurjasti vauhtia, mutta silti se onnistui tulemaan siististi perusasentoon :)


RINNAN kanssa tehtiin pelkästään seuraamista. Palkkasin pallolla, joka oli piilossa. Ensimmäisessä seuruussa oli kaikki tempot mukana, jokunen käännös ja askeleet taakse. Melko pitkä kaavio. Asenne oli koiralla kohdillaan. Kontakti tippui kertaalleen maassa olevien häiriöiden (roskaa) takia. Pikkasen se tosin poikitti, mutta toistaiseksi en siihen puutu. Kunhan saadaan enempi intoa, niin aletaan sitten korjaamaan. Tokikin palkka tulee vain silloin, kun koira ei poikita ja suurempaan poikittamiseen puutun jo nyt. Pari muutakin lyhempää pätkää tehtiin sekä pari pelkästä perusasennosta palkkausta. Kaikki oli ihan hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti