keskiviikko 3. elokuuta 2011

Keskiviikko


Aamulla (päivällä) tokoiltiin lähikentällä. SARALLE ohjattua nouoa, kerran oikea ja kerran vasen sekä kertaalleen palkka merkille menosta. Noudoissa palkkasin vauhdista ja otin vielä erikseen luovutusasentoon tuonnin. Kaikki ok. Sitte pari leluruutua maalin kiertojen kautta. Vauhdikkaita oli. Laitoin koiran vielä makaamaan ruutuun ja kutsuin seuraamaan. Sen jälkeen vielä ruudussa pysymistä. Hyvin toimi käskyt. Kaukoista otin yksittäisiä vaihtoja parista kymmenestä metristä. Muut sujui, mutta s-i- vaihdossa koiruus tuli reilusti eteenpäin. Niitä tehtiin onnistuneesti lyhemmältä matkalta.


RINNAA seuruutin. Intoa oli. Erehdyin palkkaamaan treeniliivin sisästä ja pentu alkoi rajusti edistämään. Palkkaus selän takaa korjasi sitä. Mutta nyt tarkkana palkan suunnan kanssa! Ruutuna tehtiin ensin pari leluruutua. Sitten tyhjään ruutuun lähetys. Hyvin se juoksi ja pysähtyi käskystä. Kun seisoin hetkisen hiljaa penne lähti ruudussa liikkeelle. Kutsuin pois ja pysäytin tulomatkalla. Luoksetulon seisominen taitaa olla jo valmis :p Tarvii treenata erikseen seisomassa pysymistä myös niissä tapauksissa, kun minä en sano mitään tai liiku. Pentuhan pysyy hyvin asennossaan, vaikka teen kärrynpyörää, mutta selkeesti hiljaisuus ja tapahtumattomuus on vaikeaa. Kertaalleen otin ruutuun lähetyksen, pysäytyksen ja heti maahanmenon. Näin homma toimi hyvin. Vielä loppuun leluruutua. Otettiin myös luoksetuloa. Törmää edelleen, mutta vähemmässä määrin. Edestä sivulle tuloakin treenittiin.


Sekä SARA että RINNA teki vielä terassitunnarit kotona. Onnistui molemmilta. Rinnalle alkaa vähitellen luovutuksenkin idea hahmottumaan.


Kentältä siirrytiin vielä puiston puolelle, jossa tehtiin jälkitreeniä. RINNALLE ensin keppijälki neljällä kepillä, joissa kepit muutaman metrin välein. Ensimmäisellä penne vähän aikaa pohti ja meni maahan. Palkkasin, vaikka keppi ei osunutkaan tassujen väliin. Toisella pentu meni maahan nopeammin, mutta edelleen keppi ei osunut tassujen väliin. Korjasin koiraa. Loput kaksi keppiä onnistui paremmin :) Talloin vielä pitkästä aikaa n. 30 askeleisen namijäljen, jossa oli kulmat molempiin suuntiin. Aika sähläämistä oli. Rinnaa selkeästi kiinnosti nakkipalaset, muttei se kuitenkaan keskittynyt etsimään niitä jäljen suuntaisesti, Ekassa kulmassa pentu pyöri pitkään, toinen sujui jo ihan hyvin. Lopussa oli keppi ja sen penne ilmaisi hyvin.


SARA teki kolme janatreeniä (jälki jatkoi janalta oikeaan kerran ja vasempaan kahdesti). Lyhyen jäljen lopussa odotti pallo. Ensimmäiset janat koira meni pyörien. Ehkä puistossa oli vähän liikaa häiriöhajuja. Molemmissa koira tarkisti takajäljen ennen kuin kääntyi oikeaan suuntaan. Vika treeni sujui kuitenkin kaiken kaikkiaan hyvin :)


---


Illalla oli vuorossa Vappu Alatalon hyppytekniikkatunti Siuntiossa. Rinna hyppeli housut jalassa. Ensin yhdeksän esteen perussarja. SARA teki siistiä työtä. Ensimmäisellä kerralla koiraa vähän jännitti, se kun ei koskaan ole tehnyt noin monen esteen sarjaa, toisella se meni jo rennommin. Video. RINNA ei tehnyt yhtään niin siistiä työtä. Ensiyrittämällä se niputti kahteen kertaan kaksi estettä yhteen loikkaan sekä yksi rimakin tippui (ei taltioitunut videolle :p). Tätä lähdettiin korjaamaan laittamalla pallo vaihtelevasti eri kohtiin sarjaa. Vauhti tippui, mutta koira teki paremmin takapäällään töitä. Video.


Sitten eri harjoitteita yhdistellen ja sama vastakkaiseen suuntaan. Saralle ensin osissa, sitten kokonaan. Rinnalle pelkkiä osia.



SARALLE tuli vaikeuksia. Se tarvitsee vahvemmat lihakset takaosaansa. Pitkän kroppansa takia se tarvii tavallista enemmän tukilihaksia. Kun Sara ei saa voimaa tarpeeksi takaosastaan, se joutuu tekemään turhia väliaskeleita ja taipumisessakaan ei taivu tarpeeksi vaan tulee esteen ohi. Samoin kasvavassa sarjassa hyppykaaret ei ole kauniit, kun ponnistusvoima ei vaan riitä. Set pointilla koiran sai käyttämään takapäätään ja se kokosi itsensä paremmin hyppyyn.


Videot: taipuminen vasempaan ja kasvava sarja sekä koko sarja, set point, set point räätälöidyillä mitoilla (kotiläksy), taipuminen oikeaan, kasvavaa sarjaa.


Taipuminen RINNALTA onnistui mainiosti, kunhan vain se malttoi hypätä kaikki esteet. Selkeästi se alkoi näissä miettimään, mikä on paras tapa hypätä :) Pennellä on moottoria takaosassa. Se ei vaan aina käytä sitä.


Videot: set point (okserin korkeus vaihteli, max. 45 cm), vielä set point, taipuminen vasempaan ja oikeaan, kasvavaa sarjaa.


Vappu tykkäsi Rinnasta :) Siinä on hyvät ainekset. Tarvii vaan tehdä töitä, että siitä tuleekin hyvä. Ja kaikesta huolimatta Sara taisi kuitenkin hallita paremmin kroppaansa kuin viime hyppytekniikkatunnilla (puoli vuotta sitten). Nyt viimeksi vaikeat perussarja ja set point sujui, uudet asiat ei niinkään. Kotiläksyksi molemmille set pointia okserilla. Lähdöstä apuhyppyyn 2 ft, apuhypystä okserin ensimmäiseen rimaan 4 ft, okserin rimat reilu 1 ft ja rimat 30 cm. Muitakin harjoitteita saa toki tehdä, Saralle vaan kaikkiin medivälit sekä taipumiseen vain kolme estettä. Sen verran pienihän se on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti