maanantai 16. heinäkuuta 2012

Metsässä

Metsäiltiin Caritan & Juuson kanssa Kattijäjärvellä. 

SARA teki janatreeniä. Se sai katsoa, kun Carita teki jälkeä ja lähetykset tehtiin heti perään. Jäljelle mentiin neljästä kohtaa, kaikki nostot vasempaan. Eka jana oli n. 5 metriä. Se hoitui hyvin. Toisella janalla keppi tuli tosi pian ja piti pitää huolta, että koira lähti ihan suoraan janalle, ettei se mennyt kepistä ohi. Tämä oli säätämistä ja lopulta koira pääsi jäljellekin. Se vaan nosti kepin, pudotti ja oisi jatkanut matkaa suorilta. Otin koiraa takaisin ja sain sen lopulta nostamaan kepin uudestaan. Ehkä tuo alun säätäminen ja vaikempi kepin paikka sai koiran tiputtamaan kepin? Kolmas jana oli myöskin n. 15 metriä. Siinäkin oli säätämistä, että sain koiran lähtemään suoraan. Keppi nousi nyt hyvin. Neljäs jana oli reilut 10 metriä. Se oli täydellinen!

Carita oli aiemmiin tehnyt RINNALLE jäljen. Se vanheni tunnin. Pituutta oli vajaa puoli kilometriä. Alun jana oli Rinnalle aivan liian haasteellinen. Jana meni kohdassa, jossa kasvoi korkeaa, tiheää kasvustoa. Rinna ei oikein ymmärtänyt jatkaa tarpeeksi puskan läpi. Helpotettiin sitten ja mentiin lähemmäs jälkeä. Rinna nosti jäljen, mutta lähti takajäljelle. Sitten se kääntyi ympäri ja lähti oikeaan suuntaan. Rimppanen jäljesteli hyvin. Pysyin nyt liinanmitan päässä ja välistä liina meni maassakin. Silti vauhti pysyi inhimillisena. Pikkasen koira siksakkasi jäljen päällä ja joitain kertoja se hukkasikin sen. Mutta etsi sen itse taas. Hukatessaan jäljen Rinna lähtee reilusti taaksepäin ja nostaa jäljen sieltä. Leveämmän polun ylitys onnistui. Myöskin nousut oli hyviä, laskussa koira hukkasi jäljen, mutta haki sen uudestaan. Keppien ilmaisut oli huonoja. Koira paristi vain nuuskaisi keppiä ja olisi jatkanut samantein. Näissä vaadin ilmaisua. Tosin pitäsi ottaa ilmaisuihin ihan käskykin, nyt käytän samaa mikä tarkoittaa vaan jälkeä... Välillä se meni selkeesti vaan kepin yli ja sai sitten mennäkin. Selvästi koira väsyi loppua kohden. Loppua kohden ehkä ilmaisut parani? Paras keppi-ilmaisu oli, kun liina kulki maassa ja itse tulin kauempana perässä. Ehkä Rinna toimii paremmin, jos sillä ei ole painetta niin paljoa?

Tallottiin vielä esineruutu. Kokoa sillä oli n. 50 x 50 m. RINNA ensin. Sillä oli kolme vierasta esinettä valmiiksi ruudussa. Taisi olla eka kerta, kun vieraat esineet oli valmiina paikoillaan? Ensimmäisen lähetyksen tein oikeasta laidasta, jossa perällä oli lompakko tms. Rinna taisi haistaa sen, muttei siltikään nostanut. Se lähti vasenta laitaa kohden ja toi sieltä tossun, joka oli ollut vasemmalla edessä. Toisella lähetyksellä nousi nyt se oikean takakulman esine. Kolmannen lähetyksen tein keskeltä, jossa oli puolivälissä matkaa pieni kori. Rinna selvästi bongasi sen, muttei oikein halunnut tuoda. Se vain nosti ja pudotti. Carita meni auttamaan ja Rimppa tarjosi koria sille. Lopulta menin itsekin apuun ja nyt Rin kantoi korin etulaidalle asti. Otettiin vielä lippiksen vienti koiran katsoessa. Se löytyi. Rinnan kanssa pitäisi työstää erilaisten esineiden nostoja. Ja käyttää monenlaisia materiaaleja esineinä. Rinna osaa lähteä lähetyksillä suoraan ja se irtoaa, mutta se saisi työskennellä paremmin. Taitaa nyt välillä vaan rallatella ruudussa, kun juoksentelu on niin kivaa. Sille pitäisi selkeästi asettaa rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei.

SARALLE ruudussa oli myöskin kolme esinettä. Ekan lähetyksen tein vasemmasta laidasta, jossa puolivälissä oli joku rätti. Jouduin lähettämään koiraa useampaan kertaan ennenkuin koira lähti suoraan ja löysi esineen. Seuraava esine oli keskellä takana. Se oli muovinen krokolelu. Lähetyksellä koira lähti kieroon ja toi oikean etukulman esineen. Kroko olikin sitten vaikea. Sara tartti avut ennen kuin se löysi sen. Juuso kävi näyttämässä esinettä ja sitten koirakin se löysi. Saralla ei ole ollut aiemmin esineenä muovista, joten ehkä se ei haissut koiran nenään?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti