sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Treenilöitä

Päivällä RINNA sai ajettavakseen n. 100-metrisen jäljen lähiniityllä. Alku suoraa, puolivälissä terävä kulma oikeaan ja sen jälkeen kaarrosta. Keppejä oli kolme; janan jälkeen, kulman jälkeen ja lopussa. Jälki vanheni reilun tunnin. Kasvusto oli korkeaa, paikoin polviin asti. Koira kuintekin ajoi jäljen matalalla nenällä. Jäljelle mentiin janamaisesti. Koira tarkisti jäljen ensin oikeaan suuntaan, mutta lähti kuitenkin sitten takajäljelle. En päästänyt ja hetken kiskottuaan koirakin kääntyi ympäri. Vähän oli taas liikaa intoa. Alkuosa mentiin siististi jäljen päällä. Sitten ennen terävää kulmaa koira tarkisteli harhajälkiä, mutta palasi sitten omalle. Kulmassa sama homma ja koko loppujäljen se tarkisteli harhoja. Oman jäljen koira kuitenkin joka kerta valitsi. Keppi-ilmaisut oli ok, ei parhaita, mutta ihan kelvollisia.

---

Yöllä sateen jälkeen tein kummallekin n. 100 metriset jäljet lähipuiston nurtsille. Kumpikin oli n. 100 metriä pitkä ja niissä oli kulmat vasempaan. Kepit (3) oli janan jälkeen, ennen kulmaa ja lopussa. 


Jäljet vaheni puolisen tuntia. Siinä välissä tottisteltiin. Vein ensin lelun eteenmenoa varten SARALLE. Sitten tehtiin seuraamista, jääviä sekä luoksetuloja eteenmenosuoralla. Niissä ei kummempia. Ja johan koira lähti lähetykselläkin suoraan! Tämän jälkeen yksi leluton, jossa käskin maahan ja vielä lelulle juoksu. Hyviä oli.


RINNAKIN teki samoja. Seuraamista tehtiin lelu kainalossa. Pikkasen se näinkin edistää ja poikittaa, mutta kontakti oli ainakin nyt hyvä. Luoksetuloja tein suoraan sivulle ja eteen. Sivulletuloissa koira juoksee ensin ohi :p Eteentuloissa se taas törmää... Otin nyt avuksi lelun, jota pidin molemmin käsin edessä. Näin koira jarrutti ajoissa eikä törmännyt. Näitä lisää. Sitten vielä eteenmenoa. Hyvin se lähtee.


SARA oli nähnyt jäljen tallaamisen ja lyhyt janakin onnistui nyt hyvin. Jäljestäminen sujui Saralta ihan hyvin. Kulmassa se haki ensin suuntaa, mutta sitten kääntyi oikeaan suuntaan. Kaikki kepit nousi.


RINNA osasi janan, mutta itse tein lähetyksen väärästä paikkaa. Eka keppi tuli ihan siihen, mistä koira nosti janan. Ilmaisu olikin sitten vähän huono, jouduin käskemään koiraa korjaamaan. Muuten mentiin aika junana. Pikkasen liikaa vetoa siis oli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti