sunnuntai 19. elokuuta 2012

Sunnuntai

Hain RINNAN kanssa Helsingin seudun kennelpiiriin perustettavaan nuorten koirien tokorinkiin. Tänään oli näyttökoe, joka on yhtenä kriteerinä rinkiin pääsystä. Se järjestettiin Sirkuskentällä. Kokeessa oli tuomarina Pirkko Bellaoui ja muina arvioijiona Mari Leiviskä ja Ansu Leiman. Liikkeinä oli paikallaanmakuu, seuraaminen, luoksetulo, nouto ja vapaavalintainen liike, joksi valitsin hyppynoudon. 

Paikkamakuu tehtiin alokasluokkalaisesti. Rinna meni vinoon maahan, mutta pysyi asennossaan koko ajan ja piti lähes koko ajan kontaktin minussa. Seuraamisessa oli kaikki tempot ja myös askelsiirtymiä. Koira tuntui pitkästä aikaa hyvältä, joskin se äännähti liikkeellelähdöissä. Luoksetulo tehtiin ilman pysäytyksiä suoraan sivulle. Vaikka Rinnalta tuntuikin jo jarruja löytyvän, niin nyt se jarrutti taas liian myöhään... Noudossa koira saalisti kapulaa. Muuten oli hyvä. Samoin oli hyppynoudossa

Rimppanen teki niin hyvin kuin osasi, nähtäväksi jää miten pitkälle se riittää :)

---

Sitten koiran vaihtoon kotiin ja SARAN kanssa agikisoihin Purinalle, jossa Siuntion Koirakerho ry järjesti kolme starttia kolmosille. Olin ilmoittanut Saran yhdelle agi- ja hyppyradalle. Agirataa tuomaroi Heidi Viitaniemi. Radalla oli aika tiukat hyppykulmat ja esteiden välit oli pienet. Saran kanssa tehtiin kuitenkin nollaa aina kepeille asti, jossa kauhistelin mielessä, että ollaan jo näin pitkällä nolla alla ja niinhän se kostautui. Sara jätti kepit ekalla kertaa kesken. Toistolla ohjasin koiran liian hätäisesti kepeille ja se meni toiseen väliin. Kolmannella onnistui. Muuten rata oli sujuvan oloinen, mutta keinu oli saramaisesti hidas ja 12.-13. väli meni pitkäksi. Tältä radalta siis kepeiltä 10 ja sekä reilu sekunti yliaikaa eli tulokseksi 11,34 ja sijoitus 6/?.

Kakkoshyppy oli eri puolelta kuin kuvassa merkattu.

Hyppyradalla tuomarina oli Kari Jalonen. Tämäkin rata meni yllättävän sujuvasti (vaikka rimatkin oli 65 cm)! HYLkäykseen johtava virhe tuli, kun Sara kielloista huolimatta hyppäsi 12. esteen ennen 11. estettä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti