sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Peekoota

Ajettiiin Iittiin AA-jälkitreffeille. Heidi oli tehnyt RINNALLE valmiiksi alokasluokkamaisen jäljen. Ajettiin se aika pian paikan päälle päästyä, reilun tunnin vanhana. Jana (n. 5 m) meni hyvin, koira tarkasti takajälkeä metrin pari ja lähti oikeaan. Ekasta kepistä Rinna meni muutaman metrin yli, sitten se kääntyi ja ilmaisi kepin. Sen jälkeen se olisi jatkanut jälkeä taaksepäin (sinne oli mun rintamasuuntakin), mutta käänsin sen ympäri. Vikasta kepistä koira meni yli ja jatkoi jäljentekijän jälkiä eteenpäin. Se meni hyvin polkua pitkin ja oikaisi metsän kautta pihalle, kuten jäljentekijäkin oli tehnyt. Pihalle päästyä se kääntyi ympäri ja lähti jälkeä taaksepäin ja ilmaisi kuutoskepin. En oikein tiedä, mitä mieltä pitäisi olla näistä koiran jälkeä taaksepäin kulkemisista. Sehän on tehnyt näitä enemmänkin jäljen hukatessaan ja näin löytänyt takaisin jäljelle, mutta nyt en tiedä miksi se teki näin. Kaiken kaikkiaan viisi keppiä kuudesta nousi, jopa kaksi ihan lähekkäin ollutta. Ilmaisematta jäänyt keppi oli kalliolla eli vähän vaikeammasti. Koira ilmaisi ekat kepit paremmalla ilmeellä, loput vähän jäykemmin. Palkkasin koiraa tällä kertaa kopittelemalla nakinpaloilla. Pitää vielä miettiä sitä Rinnalle sopivaa palkkaustyyliä, edelleenkään ei ole hyvä. Kulmia oli jäljellä paljon. Jäljen alkupäässä koira tuntui enemmän niissä tarkastelevan, loppua kohden se tuntui menevän huolellisemmin. Jälkeä ajaessa kuultiin pariin kertaa paukkusarjat. Metsästäjät oli lähellä :p

Jäljeltä poismennessä palkkailin koiraa pallon heitoilla ja tehtiin samaisella pallolla myös pitkästä aikaa pudotetun nouto. Hyvin läksi.

SARAKIN pääsi pitkästä aikaa tekemään jälkeä ja sehän tykkäsi. Heidi teki sille muutamasatametrisen jäljen kuudella kepillä. Janaa koira ei osannut, mutta eihän sitä olla opeteltukaan :p Jäljestys muuten sujui hyvin, Sara oli tarkempi kuin ennen. Kepeistä se meni yhdestä keskikepistä ohi ja vikasta yli. Harvinaista Saralta, se kun tykkää kepeistä. Vikalla kepillä nostatin koiralla kepin erikseen. Ei se ole Saran kanssa niin justiinsa, pääasia että sillä oli kivaa ja se sai palkkaa :)

Kotona käytiin vain kääntymässä ja mentiin Eevan kanssa Taliin tottistelemaan. RINNA oli ekana suoritusvuorossa. Seuruussa namittelin, en jaksanut nyt vääntää. Jäävät oli ok. Luoksetulossa annoin avut eteentuloon, eikä koira törmännyt. Noudot oli kaikki ok. Mun tosin pitää muistaa ottaa tarpeeksi etäisyyttä esteisiin. Eteenmeno oli hyvä. Sitten Rinna makuuseen ja sekin oli hyvä.

Otettiin vielä seuraaminen ja makuu ampumisen kanssa. Kummassakin ammuttiin kaksi kertaa. Ekassa koira erkani seuraamisessa, muissa ei reagoinut. Sitten vielä eteenmeno koiran näkemättä viedylle lelulle. Ja mitä tekee Rinna? No juoksee edellisen eteenmenon verran ja menee itsenäisesti maahan :p Käskin koiraa jatkamaan matkaa ja se juoksi lelulle asti. Toisto oli yhtä huono, joten tehtiin vienti koiran nähden. Kun se onnistui, niin sitten vielä lelulle juoksutus ilman lelun viennin näkemistä. Ennen koira juoksi, muttei mennyt maahan. Nyt on toisinpäin  :p

Seuraamisessa mun pitäs vaan alkaa vaatimaan sitä mitä haluan. Koira kyllä kestää sen, kunhan vain olen johdonmukainen ja palkkaus on oikeanlainen. Nyt seuraaminen oli vaikeaa etenkin eteenmenoja valmistelevassa osuudessa sekä kapulaa hakiessa ja mielikuvitustuomarille ilmottautumiseen mennessä treenin alussa. 

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Mä ihmettelin kanssa samaa.. :D Ilmeisesti anonyymien alkoholistien jälkitapaaminen.. ;)

      Poista
    2. Just se! Eiku oikeesti kennelnimitapaaminen ;)

      Poista