lauantai 17. tammikuuta 2009

HSKP:n tokotreenit


Aloitettiin seuraamisella lelujen välistä pujotellen. Jouduin antamaan pari kertaa seuraamiskäskyn uudestaan, muuten ok. Sen jälkeen suora luoksetulo lelurivistön vierestä. Oma patukka veti Sarpsan leluriviin, mutta kertakielto riitti ja koira tuli sivulle.


Seuraavaksi otettiin ohjatun noudon alkeita. Eli koira eteen seisomaan merkin kohdalle, josta käsky ("Vasen") ja käsimerkki palloon päin. Tällä kertaa otettiin vaan pari kertaa ohjaajasta oikeaan suuntaan. Saralla on vahva suoraan sivulle lähtö. Siitä on hyvä jatkaa.


Tunnariakin kokeiltiin. Omanhajuinen tunnarikapula laitettiin noin puolen metrin päähän vääränhajuisten kasasta. Se oli Saralle liian vaikea. Sa ei käyttänyt lainkaan nenäänsä vaan meni suoraan katseen perusteella sinne missä kapuloita oli enemmän ja otti ensimmäisen suuhunsa.


Lopuksi vielä paikallaanmakuu ryhmässä (9 koiraa). Saran sijainti oli tällä kertaa keskivaiheilla. Sa meni vasta toisella käskyllä maahan. Olin piilossa parisen minuuttia. Viereinen koira nousi pari kertaa ja otti askeleitakin. Sa oli kuulemma kuitenkin ollut ihan nätisti, mitä nyt oikea etutassun oli taittanut taas kaksinkerroin loppuvaiheessa (ilmeisesti siinä vaiheessa, kun ovi kävi).


Omaa vuoroa odotellessa tehtiin askeleita eteen, taakse ja sivuille. Liikkeestä seisomista otettiin sekä patukkaleikin keskellä että seuraten. Seuraamisessa koira jäi hyvin seisomaan ja pysyikin siinä hyvin, mutta leikkiessä se tarjosi ensin maahanmenoa ja istumista ennen kuin seisminen taas muistui mieleen. Patukka nostattaa varmaan liikaa kierroksia tätä varten. Lisäksi otettiin tunnarin pitoa.


Treeneissä oli hyvä haukkuhäiriö. Sa ei tällä kertaa välittänyt juurikaan muiden haukkumisesta, hyvä niin.


---


Kotona koiruus sai loput iltaruoastaan tunnarikapulatreenillä. Otettiin ihan vaan sitä siistiä otetta. Sa sai kapulan kädestä ja jonkin kerran se sai noukkia sitä myös lattialta. Naksautin näteistä otteista, mutta ei kyllä toiste naksutella tunnarin kanssa, sillä se nostattaa aivan liikaa kierroksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti