lauantai 3. tammikuuta 2009

Palkkaamattomuustreeniä


Tehtiin pitkästä aikaa kisanomaista treeniä. Liikkeinä ensin seuraaminen, sitten avoimen luokan liikkeestä maahanmeno, luoksetulo, liikkeestä seisominen ja kaukokäskyt. Paikkana Lohtajan koulun piha ja pakkasasteita 15, pientä lumisadetta.

Seuraamiskaavio oli neliön kolme sivua ja takaisin. Eli liikkeelle lähtö - käännös oikeaan - käännös oikeaan - pysähdys - liikkeelle - täyskäännös oikeaan - pysähdys - liikkeelle - käännös vasempaan - hidasta - käyntiin - käännös vasempaan - juoksuun - käyntiin - pysähdys - täyskäännös oikealle - pysähdys. Saralla oli taas intoa vähän liikaakin. Seuraaminen kun on kivaa ja sitä ei ole tehty hetkeen. Liika into sitten purkautui näykkimisenä, joka kiellon jälkeen väheni. Mutta kun energiaa ei voinut purkaa näykkimällä, niin kuvioihin tuli pientä marmatusta, etenkin käännöksissä. Näistä huolimatta olen tyytyväinen Saran suoritukseen.

Liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja liikkeestä seisominen meni hyvin. Luoksetulossa oli vaan niin paljon vauhtia, että pysähtyminen vei pari metriä ;) Koira kuitenkin reagoi pysäytyskäskyyn heti.

Kaukokäskyissä tehtiin ainoastaan ensimmäinen istuminen. Sen jälkeen palkkaus leikkeleellä ja pallolla leikkimistä. Sitten avokaukoja leikkeleellä ohjaten ja käskytyksiä parin metrin päästä ja vapautus takapalkalle. Ei etenemisyrityksiä tällä kertaa.

Lopuksi vielä muutama ruutu. Ensin kävin itse ruudussa ja koiralle kysymys "Missä ruutu?" ja lähetys viiden metrin päästä. Palkaksi lensi pallo ruudun taakse. Seuraavaksi sama homma ilman näyttöä ja sitten vielä kymmenisen metrin päästä. Kaikki suoritukset oli suoraan sanoen loistavia! Loppuksi vielä jätin pallon ruudun takalaitaan ja lähetys n. 15 metrin päästä. En ehtinyt pysäyttää ennen kuin Saralla oli pallo suussa, mutta onko tuolla nyt väliä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti