lauantai 28. helmikuuta 2009

HSKP:n vapaavuoro


Aloitettiin hypyllä ja hyppynoudolla. Perushypyt oli ihan hyviä. Palkka lensi vaihtelevasti joko koiran ollessa ilmassa tai vasta istumisen jälkeen. Jonkun kerran otin hypyn myös kokonaisena liikkeenä. Hyppynoudotkin oli ihan hyviä. Kertaalleen kapula lensi turhan vinoon hyppyesteeseen nähden ja Sa olisi hakenut sen ilman hyppyä. Otin koiran takaisin ja toisella yrittämällä saatiinkin ihan hyvä suoritus. Voisikin vähitellen alkaa vaikeuttaa liikettä ottamalla vinojakin hyppynoutoja. Otettiin sitten vähän tavallistakin noutoa eri kulmasta. Lisäksi otin pariin kertaan sviulletuloja kapulan kanssa. Kapulan kanssa tullessa Sa tulee herkästi vähän vinoon. Pitänee ottaa näitäkin peilin ja naksun kanssa. Kaikki noudot tapahtui kierron kanssa :)


Ruutua tehtiin suunnilleen kisakokoisena vierailla merkeillä. Matkaa ruutuun oli 5-10 metriä. Sara tuntuu nyt alkavan ennakoimaan pysähtymistä ja jää helposti sitten joko ruudun eteen tai ensimmäisten merkkien väliin. Tehtiinkin sitten paljon leluruutuja, joissa lelu oli joko ruudun takalaidasssa tai ruudun takana.


Paikallaanmakuu otettin lyhkäsesti Senecan kanssa. Maahanmeno otettiin erikseen ja Sa meni tällä kertaa vasta omalla käskyllään maahan :) Jäätiin näkösälle ja liikahdin aina, kun Sa vilkaisi muualle, jolloin sain koiran huomion takaisin itseeni.


Jättöliikkeistä tehtiin seisomista ja maahanmenoa sekaisin. Nyt koira kuunteli hyvin ja teki sen liikkeen mitä pyydettiin. Otin vielä pelkkää seisomista, jolloin kävelin koiran ympärillä. Koivet pysyivät liikkumatta paikoillaan. Seuraamista tehtiin Terhin toimiessa liikkeenohjaajana. Täyskäännökset vasempaan vaatii vielä hiomista, mutta muuten ihan näppärää seuraamista koiran osalta.


Lopuksi piilotin tunnaria vielä pariin otteeseen. Hyvin Sa tuhisutti nenäänsä. Nyt kapula löytyy jo vaivatta hiekankin alta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti