perjantai 6. helmikuuta 2009

Lapikastreenit


Tokotettiin pitkästä aikaa lappalaisten seurassa yliopiston parkkiksella. Saran kanssa aloitettiin maahanmenolla luoksetulon yhteydessä. Alkuun peruutin taas vauhdikkaasti koiran ollessa edessä välillä käskyttäen koiraa maahan. Hyvin reagoi tuossa vauhdissa. Otettiin sitten pidemmällä matkalla, jolloin maahanmenot oli piiiiitkiä. Takapalkka siis näihinkin kehiin. Lisäksi kannattanee useammin palkata koiraa paikallaanolosta, sillä Sa välillä vähän nytkähteli.


Seuraavaksi ohjelmassa oli liikkeestä istumiset. Alkuun annoin koiralle käsiavun. Jätin sen sitten kokeeksi pois ja pelkkä käskykin nyt tuntuu toimivan :) Sa reagoi käskyyn mukavan nopeasti. Otettiin väliin pelkkää seuraamistakin, jottei koira ala ennakoimaan jättöjä. Seuraamispaikka olisi voinut olla parempi. Se vääristyi varmaankin takin alta pilottavasta lelusta johtuen?


Sitten muutama perusnouto, joissa kaikissa koira kiersi kapulan, jee! Sitten otettiin askelsiirymiä kapula suussa. Hyvin koiruus haki nyt oikeaa paikkaa.


Loppuun vielä kaukoja: maahan-seiso-maahan- ja istu-seiso-istu-vaihtoja. Alkuun tein käsiohjauksen kaikkiin vaihtoihin, sitten seisomisiin käskytykset metrin päästä. Nämä oli hyviä. Ja vielä eteenmenoja lelun avulla. Matkaa oli parikymmentä metriä eikä koira kunnolla nähnyt lelua. Siitä huolimatta se lähti räjähtäen matkaan ja juoksi vauhdilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti