maanantai 21. joulukuuta 2009

Vapaata agia










Kokoonnuttiin neljän agiryhmän koirakon voimin agiliitelemään. Rakennettiin rata, jonka hyppyesteiden rimat pidettiin pakkasen takia 40:ssä. Viidenneltä kuudennelle esteelle koirat ohjattiin välistävedolla. Esteiden takana oli vetävä häiriöputki.


 


Ekalla kierroksella Sa kiersi 4. esteen. Koiran ollessa pöydällä siirryin esteen taakse, mutta en ilmeisesti koiran mielestä ollut loogisesti sijoittunut. Seuraavilla kerroilla ohjasin koiran paremmin hyppäämään. Välistävedot meni joka kerta hyvin. Sa oli hyvin kuulolla, se ei edes vilkaissut häiriöputkeen. Kepeillä oli ohjurit ja ne menikin pääosin hyvin. Kertaalleen kiirehdin liikaa ja koiran jarrutus meni pitkäksi ja se aloitti pujottelut väärästä välistä.


Puomilla tuli vastaan uusi ongelma. Sa hädin tuskin koskee ylösmenokontakteille tai sitten se hyppää kokonaan niiden yli. Tätä koitin korjailla ensin kosketusalustan kanssa, sitten naksutellen. Näissä olisi ideana opettaa koiralle ylösmenokontakti samaan tapaan kuin alasmenokin eli pysäytyksenä, joka tosin vaikuttaa nopeuteen. Sa ei kuitenkaan oikein ymmärtänyt kosketusalustaa, enkä saanut ylösmenoja kunnolla naksuteltua, kun Sa tarjosi niin hanakasti 2on2offeja. Yhtenä ideana olisi opettaa juoksualusta. Se ei vaikuttaisi vauhtiinkaan. Purinalta löytyi kuitenkin länget ja niiden avulla Sa ottaa hyvin kontaktit. Niiden avulla nyt jatketaan.


Kontaktitreeniä otettiin myös A:lla. Nyt Sa tarjosi 2on2offit omatoimisesti ilman ylimääräistä käskyä :) Keppejä tehtiin ohjurien kanssa sekä ilman niitä. Ohjureilla otin kepeillä lähetyksiä minun ollessa eri kohdissa sekä kutsuna. Pelkät kepit paljaaltaankin meni oikein! Muutamaan otteeseen otettiin myös pussia namialustalla.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti