keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Keskiviikko


Keskiviikkoiseen tapaan agilitytreenit ja tokovuoro. Agilityssä tehtiin rataa kaikilla mausteilla, sillä useammalla meistä on kisat viikonloppuna.



Ensin saatiin käydä rataa pätkissä itsenäisesti. Otin ensin esteet 1.-5. Näppärästi meni, ei ongelmia. Sitten 6.-10. ja johan ongelmaakin oli. Toisesta putkesta ulos tullessaan Sa veti suoraan hyppysuoran aivan itsenäisesti, ei haitannut yhtään vaikaa en ollut mukana ja karjuin muuta. Kunnon "tässätyksellä" sain koiran kääntymään muurin jälkeen, mutta käännös tahtoi mennä pitkäksi ja kepeille meno oli vaikeaa (kurvasi toiseen väliin). Parhaiten onnistuin menemällä muurin taakse koiraa vastaan ja kääntämällä sen sieltä kepeille. Sitten rata loppuun. Keppejä seuranneelle hypylle koira meni herkästi väärältä puolen ja teki hypyn väärään suuntaan. Tässä on kyse omasta ajoituksesta. Pelkäsin vetäväni koiran liian aikaisin kepeiltä ja siksi ohjaus oli myöhässä. Pussia tehtiin tällä kertaa paljon yksistäänkin. Nyt sen suhteen ei ollut mitään ongelmia.


Lopuksi tehtiin koko rata kisanomaisesti. Kaikki meni hyvin muurille asti, jossa en ehtinyt kunnolla koiraa vastaan muurin toiselle puolen ja Saran käännös venyi pitkälle. Se kuitenkin olisi mennyt kepeille oikein, jos en olisi käskenyt sitä takaisin. Tahattomasti itse aiheutettu kielto siis. Loppurata taas hyvää. Otettiin vielä erikseen putken kautta muurille ja kepeille menoa. Sekin toimiin, jos ohjaan muurilla koiraa koiran puolelta, mutta pidän huolen että oma menosuuntani osoittaa selkeästi kepeille.


Pikkulenkin jälkeen lajin vaihto. Sirkuskentällä odottikin yllätys, sillä sinne oli rakentamassa sirkustelttaa. Hyvät häiriöt tokoilulle siis. Otin ensin seuraamista kaikenlaisilla höysteillä eli käännöksiä, ympyröitä, eri tempoja ym. Lisäksi väliin liikkeestä istumisia. Kaikki hyvää. Askelsiirtymissä Sa äänteli, joten otin ne suosiolla namilla imuttaen. Ruutua tehtiin lastattavaa pakua päin. Sivulla oli skeittirampit skeittaajineen. Ekstrana häiriöitä ja koira keskittyti silti vain omaan tekemiseensä. Eka ruutuun meno oli loistava. Sa pysähtyi seisomaan juuri oikeaan paikkaan. Sen jälkeen ei enää sujunutkaan niin hyvin, sillä jostain syystä koira painotti oikeaa laitaa ruudussa (oli siis kuitenkin ihan hyvin sisällä). Tehtiinkin siksi paljon lelu- ja näyttöruutuja. Kaukoja tehtiin edelleen skeittirampin vierellä. Jätän nyt toistaiseksi s-m- ja s-i-vaihdoista käsimerkit pois, ainakin nyt seuraavaan kokeeseen mennään ilman niitä. S-m toimikin nyt n. 10 metristä. Myös s-i toimi ekan huonon jälkeen. Näin siis jatketaan. Tunnarin tein pitkästä aikaa ympyränä. Hyvin meni sekin. Sas haisteli nätisti, nappasi heti oman suuhunsa ja toi purematta. Loistavaa! Otin molemmat luoksetulon pysäytykset kertaalleen kiertojen kanssa. Ihan ok, Saraksi molemmat aika teräviä. Paikkamakuutin koiraa vain vähän, sen verran häiriöitä kentällä oli. Olin lähellä ja palkkasin tiheään. Kertaalleen jouduin kieltämään, kun kontakti tippui. Ulkona kierroksissaan Sa kestää paremmin kieltämistä, nyt ei vaikuttanut ilmeeseen lainkaan. Teinpä myös hyvän huomion; jos Saralle laittaa nameja etutassujen väliin, sen on vaikea olla, sillä se yrittää kaikin tavoin olla huomaamatta niitä. Tarkoittaa siis sitä, että koira nostaa päänsä niin ylös kuin vain voi, jotta voi vielä pitää katsekontaktin. Vähän epämukavan oloista ;D Loppuun pari hyppynoutoa puukapulalla. Eka kokonaan ja toka vauhdista palkaten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti