perjantai 9. heinäkuuta 2010

Illan tullen...


...käytiin Purinalla treenimässä. Ensin tokoa. Lähetin koiraa ruutuun n. 30-35 metristä ja sinnehän se sujahti, tosin takanurkkaan ja sieltä uudella käskyllä keskemmälle. Kertaalleen tehtiin ruutu alustan kanssa ja sen jälkeen koira osasikin paikan paremmin. Seuraavaksi pelkkää merkkiä. Eka näyttönä, loput ilman. Hienosti sujuu! Yhdisteltiin sitten merkkiä ja ruutua (oikeassa). Sas ei vielä osaa, joten helpotin menemällä itse merkin ja ruudun puoliväliin. Häiriöseuruutin koiruutta päin lepattavia kehänauhoja ja niiden vieressä kainalopallon kanssa. Hyvin koira toimii. Otettiin muisteluna kaikkia jääviä sekaisin. Seisominen ja maahanmeno toimii, mutta istuminen on taas unohtunut (seisoo). Apujen jälkeen alkoi sujumaan jo jotenkuten. Tokoilun loppuun vielä metallihyppynouto, jossa palkkasin vauhdista.


Sitten agin pariin. Kontakteja, keppejä ja pussia tehtiin yksitellen tai muutaman esteen kanssa (mini-rimat). Tehtiin välistävetoja ja takaakiertoja. Takaakierrot onnistuu hyvin. Välistävedot myös, kunhan vain käskytän tarpeeksi jämäkästi. Laitoin kolme hyppyä kaarelle. Ekan rima 65:een. Hetsasin koiraa kunnolla ja yritin tehdä oikein hätäistä ohjaamista, johan eka rima tippui! Tokalla kerralla ei enää ja siihen lopetettiinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti