tiistai 3. elokuuta 2010

Tiistai


Päivemmällä RINNA pääsi mun mukana asioille. Matkattiin bussilla ja metrolla. Bussissa Rinna onkin matkustanut jo monet kerrat, mutta metrossa kerta oli ensimmäinen. Näppärästi tuo menee joko sylissä tai lattialla, välillä nukkuukin. Käytiin mm. Helsingin rautatieasemalla sekä Mustissa & Mirrissä. Pentunen kulki tomerana kaikkialla mukana. Tosin hidastahan tuo eteneminen on, kun vähän väliä pitäisi pysähtyä töllöttämään ties mitä :) Ihmiset on kivoja, etenkin niiden syliin on mukava kiivetä. Sillan ylitys oli ongelmatonta, mutta ritiläpinnoilla pentu empi ensin hetken ennen kuin astui. Rin ei taaskaan ottanut stressiä ympäristöstä, namit kelpasi kaikkialla ja eläinkaupassa pentu alkoi leikkimään hintalapuilla... Reipas pentu se on!


Myöhemmin SARALLE pikkutokot lähikentällä. Ensin vauhtiluoksetuloja. Otin eri matkoilta ja lähdöt eri asennoista. Pitkiltä onnistui vauhdikkaana, mutta läheltä olisi vauhtia voinut olla lisääkin. Vauhtia tulikin lisää, kun vaihdoin käskyn oikeaksi... Lisäksi tehtiin maalin kiertoja ja niiden lomaan seisomaanpysäytys, joka oli oikein hyvä. Sitten liikkeestä istumista. Tällä kertaa itse peruuttaen. Nämä toimi nyt. Seuraavaksi tehtiin neliöseuraamista molempiin suuntiin. Koira oli ihan hyvin mukana, ohjaaja jäi taaskin miettimään askelluksiaan tulematta kuitenkaan mihinkään tulokseen. Otettiin myös täyskäännöksiä paikoillaan sekä liikkeestä, jolloin heti käännöksen jälkeen pysähtyminen. Vasempaan käännös jäi vajaaksi liikkeessä ja vastapainoksi oikea, kun käännöksen jälkeen pysähdyttiin. Molemmat saatiin kuitenkin jo toimimaan ihan ookoosti. Kaukoja otin ihan vierestä. M-i oli nyt hyviä. Lopuksi peruuttamista lelupalkalla. Näytti jo paremmalta!


Illemmalla käytiin vielä kimppalenkillä jossain päin SipootaTerhin, Pipsan ja koirien kera. Ilma oli sateinen ja maa hiekkainen --> tuloksena hyvin likaisia koiria. Rinnakin pääsi siis ekaa kertaa pesuun. Pari kertaa se yritti päästä karkuun, mutta muuten antoi ihan kiltisti pestä. Alla pesunjälkeinen kuva pennestä:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti