tiistai 15. marraskuuta 2011

Ostarilla


Tokoteltiin lähiostarilla. Hyvin oli ihmisiä liikenteessä eli hyvät häiriöt saatiin :) SARAA ei niinkään ihmiset häirinnyt, mutta ympäristöstä se otti sen verran haittaa, että seuruuttaessa avautuvia liukuovia päin kontakti tippui hetkellisesti ja ständin ja seinän välisestä rakosesta seuruuttaessa koiraa vähän ahdisti. Se seurasi hyvin ollessaan seinän puolella, mutta ständin puolella alkuun varoi. Parin toiston myötä silläkin puolella seuraaminen onnistui. Muuten meno oli tuttua Sarpsaa. Seuraamiset oli kunnossa (kehuja tuli ihmisiltä!), jäävissä koira oli kuulolla ja kaukovaihdot onnistui mainiosti viidestä metristä.


RINNA ei ympäristöstä ottanut paineita, mutta liikkuvista ihmisistä vähäsen. Kontati ei tippunut liikkuvista liukuovista eikä koiraa haitannut seurata ahtaassa tilassa. Perusasennoissa ihmiset ei haitanneet, mutta seuruussa kontakti lipsui välillä muihin ihmisiin. Rinnan kanssa tehtiin lähinnä vain hidasta ja lyhyttä seuruuta sekä perusasennosta perusasentoon siirtymisiä ihan vain sen edistämisen poissaanniksi. Näissä penne ei paljon edistellytkään. Seuruut otettiin sekä hihnassa että ilman hihnaa. Jäävät tehtiin kertaalleen. Ekaan seisomiseen Rin tarjosi maahanmenoa, toistolla sekin onnistui. Maahanmenossa koira meni maahan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti