tiistai 4. helmikuuta 2014

Rinnalla on vielä toivoa

Eilen RINNA pääsi pitkästa aikaa aksatreeneihinsa. Viime kerta näkyy olleen blogimuistiinpanojen mukaan parisen kuukautta sitten. Rinna on nyt ollut kurissa ja nuhteessa arjessakin. Se kun ei ole enää pentu vaan kohta jo 4-vuotias! Sivistyneempi käytös alkaa ehkä siirtymään treeneihinkin.

Teemana oli kisanomaiset treenit:



Rata käytiin kahteen kertaan. Ekalla kierroksella yritin persjättöä kakkosen jälkeen, mutta minun ollessa myöhässä koira sinkoutui jonnekin. Valssaus oli parempi, mutta senkin tein myöhässä. Yhdennentoista putken jälkeen mulla loppui puhti ja ehkä uskalluskin, joten olin myöhässä putken jälkeen ja pysäytin koiran ennen seuraavaa estettä :p Mutta saksalaiset radalla onnistui!

Toisella kierroksella koira kuumui liikaa ja rimoja lenteli. Koira pysyi kuitenkin lähdössä kummallakin kertaa. Treenattiin vielä lisää lähtöjä lopuksi.

*

HAU:n tokoissa Rin teki ekaa kertaa voittajan luoksetuloa kokonaisena. Vaikka se ei olekaan vielä valmis, niin halusin nähdä miltä kokonaisuus näyttää. No ei hyvältä. Ekalla koira teki pysähdykset, mutta valuen. Toisella se ei olisi sitten pysähtynyt ollenkaan... Tehtiin pysähtyksiä erikseen. Stoppi toimii tosi hyvin takapalkalla, mutta maahanmenoon en ole vielä keksinyt oikotietä onneen. 

Seuraaminen tehtiin liikkurilla. Rinna äänteli lähdöissä ja käännöksissä. Pidin sille puhuttelua näissä, mutta koira ei nyt ottanut näitä niin tosissaan. Auttaisi, jos itsekin pystyisin olemaan tosissani enkä hihittelisi :p Näilla kuitenkin jatketaan. Myöhemmin tein seuraamista vielä ilman liikkuria ja nyt koira oli hiljaisempi. Ainoastaan askeleissa taakse se äännähti.

Ruutu oli sijoitettu siten, että putken suu oli juurikin ruudun takana. Rinna ei voinut mennä perille asti ruutuun, ei sitten millään. Se otti häiriötä varmaankin siitä putkesta. Kun keksin lähettää koiran ruudun läpi putkeen, niin sen jälkeen onnistuin saamaan sen ruudun takaosaan. Se sai juosta vuoron perään putkeen ja välillä tehtiin ruutua. Kuunteli hyvin!

Siirtymissä pidin koiran käskyn alla sivulla. Rinna on ottanut tämän hyvin vastaan.

Ja Inka työsti lupauksensa mukaan Rinnan kosketusalustaa. Hiljalleen se etenee :D

---

Tänään käytiin tekemässä rakennusetsintää. Tällä kertaa rakennuksena oli vanha hirsirakenteinen sokkeloinen palolaitos Roihupellossa. Talossa oli huonekalurekvisiittaa. Rinnalle laitettiin kolme maalimiestä, yksi jokaiseen kerrokseen. Talo oli pimeänä. Ekan paikallistamiseen meni koiralla aikaa. Liekö se ollut liian kierroksissaan tai sitten se ei vaan vielä osaa, löytyi kuitenkin. Toinen maalimies oli alhaalla kellarissa. Se oli helppo. Kolmas oli yläkerrassa. Maalimiehen luokse piti kiertää metallinen aita, mutta Rinna yritti kiivetä sen ylitse :p 

Lopuksi vielä haukutukset kahdella purkilla ja lelulla. Lelulla koira haukkui parhaiten. Ruokapurkeilla se ottaa edelleen jonkin verran painetta eikä kestä niin painostusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti