maanantai 21. heinäkuuta 2014

Leirihakua

Aussieyhdistys järjesti toko- ja hakuleirin Oikarin tilalla Uuraisilla. Ilmoitin RINNAN pelkästään hakuun. Hakua koulutti Samuli Juntto. Leiri alkoi jo torstaina, mutta ehdittiin paikan päälle vasta perjantai-illasta. Leiri jatkui sunnuntaihin asti. Lauantaina tehtiin kaksi kierroksta hakuja ja sunnuntaina yksi. Lämmintä oli.

Rinnan ongelmana on ollut suoraan eteneminen pistoilla. Ongelmaksi tosin paljastuikin minä, joka vaadin koiralta aivan liian suoraa pistoa ja olin korjaamassa heti koiran poikettua siltä linjalta. Koira kun saa mennä maaston mukaan, sen ei tarvii mennä viivottimen kanssa metsässä :p Lisäksi olin liian hätäilevä. Kun korjasin omaa asennettani, rauhoitin olemukseni, niin treenikin alkoi sujumaan. Mun tulee odottaa, että koira itse suuntaa katseensa käden suuntaan ennen lähettämistä. Siten se oppii kädellä näytön mielekkyyden. Lisäksi mun pitää oppia lukemaan maastoa ja osata katsoa sopivat lähetyskohdat. Lauantain ekat ukot Rin näki menevän metsään, muuten tehtiin kaikki valmiina. Lauantain aamun treenit oli pahimmat, silloin siis esittelelin virheeni. Iltapäivän treenit meni jo paremmin ja sunnuntaina treenit meni jo älyttömän hyvin! Kaikki ukot löytyi suorilla pistoilla eikä koiraa tarvinnut yhtään korjata. Jos koiran osaaminen jatkuu näin, niin kohta voi alkaa jo opettelemaan älliä :) Mäkin ehkä vähän jo sytyin lajiin ;)

Ilmaisuja pitää alkaa työstämään enempi ja eteenpäin vievästi. Lisäksi Rinnan pitää saada viihtymään maalimiehillä pidempään. Nyt se hotkaisee ruoan ja juoksee pois. Pitää alkaa treenaamaan sitä, että koira pysyy maalimiehellä siihen asti, että tulen sen hakemaan. Koiran hallinta on ihan huomaamatta parantunut. Nyt se osa on ainakin toistaiseksi kunnossa.

Kuva: Jenni Suomalainen
SARA pääsi välillä vähän tokoilemaan. Saatiin treenettua ötökkäkoomaamista ilmassa pörräävien ötököiden ansiosta. Koiran keskittyessä ötököihin ei esimerkisi kaukot suju. Se ei kuuntele välttämättä käskyjä. Niitä saa toistaa tai koira tekee väärän asennon. Se käyttää myöskin väärää tekniikkaa, tulee eteenpäin tai tekee seisomaan nousut väärällä tekniikalla kroppa pitkänä. Samankaltaista koomaa huomasin myös koiran selän takana olevan ruokakupin aiheuttavan. Näitä siis lisää.

Tunnareita tehtiin kähmintöinä ja siten se tunnari hajoaa! Eli näitä lisää kunnes sujuu ;) Vaikeiden tunnarien jälkeen normaalit onnistui. Ruudunkin tuttu ongelma saatiin helposti esille. Koira ei vaan löydä ruutua. Ruutuunmenoreitillä oli paljon erilaista tavaraa eikä Sara löytänyt ruutua ilman apuja. Se ei myöskään keskittynyt käskyyn, jos mulla oli pallo kädessä. Silloin se vain häselsi ja tarjosi kaikkea muuta ja vahingossa ruutuun menoa. Jatketaan siis ruudun vahvistamisella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti