perjantai 7. marraskuuta 2014

Viikkopläjäys

Maanantaina Purinalla RINNA teki aksassansa taaskin lähtötreeniä. Sujui hyvin! Tokoissa työstettiin ensin erikseen liikkeitä ja sitten tehtiin liikkeitä liikkuroituna. Ekana seuraamista. Tässä yritin vain vaikuttaa koiran asenteeseen. Liikkeestä istumisia koira teki ensin väärin, mutta sitten alkoi sujumaan. Laitoin koiran eteen namit, jotta se pysyisi suorassa istumassa mun kävellessä taakse. Luoksetulot oli jälleen takapalkalla. Nyt koira sai keskittyä kuuntelemaankin. Annoin häiriökäskyjä, joilla koira ensin nousi, sitten se alkoi kuuntelemaan. Pysäytykset oli hyviä. Kaukoissa oli äänihäiriöitä mukana ja Rinna ei kuunnellut kaikkia vaihtoja. Näihin edelleen lisää häiriöitä. Testasin koiran kauko-osaamisen pelkillä käsimerkeillä ja sehän yllättäen osasi. Noudossa en antanut koiran noutaa vaan seuruutin sitä kapulalle. Vikalla se sai noutaakin.

Sitten liikkuroituna. Tasamaanoudossa namitin lähdön ja annoin avut sivulle tuloon. Ei ääniä. Samat hyppynoutoon. Liikkeestä istumisessakin namitin lähdön ja laitoin namit koiran eteen mun mennessä taakse. Myöskin seuruussa namittelin koiraa. Se ei äännellyt, mutta tekeminen on huonompaa. Luoksetulon pysäytykset oli huonot. Takapalkka pitäisi häivyttää. Kaukoissa ekaan vaihtoon tartti kaksi käskyä. Tästä on nyt tullut tapa. Rinnan mielentila tekemiseen oli nyt aika hyvä. Se ei turhia äännellyt.

---

Tiistaina SARA pääsi Sporttis-kimppikseen. Tehtiin radat inspiroituneena jo valmiina olevista esteistä.



Ekalla radalla vaikeinta oli leijeröinti puomin yli. Putki syötti puomille ja omalla kropalla piti selvästi ohjata koira hypylle. Silloin helposti ohjasi koiraa liian pitkälle, jolloin helposti rintamasuunta kääntyi puomille pussin sijaan. Toka rata keskittyi twisteihin. Se oli helpompaa.

---

Keskiviikkona suunnattiin Inkan kanssa Luukkiin. Ensin tehtiin tottista. RINNA oli ekana makuussa ja sitten se teki seuraamista. Molemmissa ammuttiin kahdesti. Tämän jälkeen vaihdettiin tokoon. Lisää seuraamista ja liikkeestä istumista. Koiralla oli kiva asenne. Sitten luoksetuloa takapalkalla. Eka suorana eteen, törmäsi takapalkasta huolimatta. Moitteet sai. Toistossa jarrutti. Tehtiin sitten pysäytysten kanssa. Koira tuli liian lujaa eikä yhtään odottanut pysäytyksiä. Näihin vaan lisää treeniä eri paikoissa. Lopuksi kaukoja. Niissä pitäisi edelleen vahvistaa tekniikkaa.

Sitten esineruutukaistaleet, kaksi kappaletta n. 10 x 50 m. Ekassa oli kolme esinettä rivissä edessä. Kahdella ekalla lähetyksellä Rin juoksi niistä yli, vika esine tuli vasta ilman kierrosta alueen takaosissa. Näihin treeniä, voisi huomauttaa koiraa heti tuoreeltaan kun se painelee esineen yli. Toisessa kaistaleessa oli vain yksi esine takana. Maasto muuttoi ryteiköksi takana, edessä oli avarampaa. Tätä Rinnalla kesti kauan etsiä, mutta sinnikkyys palkittiin lopulta. 

---

Torstaina SARAN aksoissa tehtiin rataa viime keväältä Rinna huippiksista. Silloin en ehtinyt rataa kunnolla treenaamaan. Rata näytti yksinkertaiselta, mutta se ei ollut sitä miltä se näytti.


Ekana ongelmana oli saada koira oikeaan putkipäähän nelosputkella. Se hoitui juoksemalla koiran edelle kääntämään koiraa persjätöllä. Sama ongelma oli myös samaa putkea uudestaan mentäessä. Tartti juosta koiran edelle kolmelletoista ja vekata se neljäntoista yli putkeen. Koko rata oli juoksemista. Kuntoa tarttis lisää :p

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti