keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kesään päin


Aamulla kimppatokoiltiin Sirkuskentällä. Kenttä oli jo ihan kesäkunnossa :) SARA oli ekassa paikaallaanoloryhmässä. Tehtiin ensin makuu ja sitten istuminen. Makuussa jouduin toistamaan pään maahanmenokäskyn. Virittelin koiran väärin ja jätin varmaan koiran vähän hätäisesti. Sitten tehtiin taas sarjaa luoksetulo, ruutu, tunnari, zeta ja taas luoksetulo. Luoksetuloissa jälleen heittotakapalkkaus jommasta kummasta pysäytyksestä. Pysäytyksiä Sara ei edelleenkään tee niin varmana kuin haluaisin, joten tehdäänpä näitä lisää. Ruutu olikin sitten vaikea. Lisämerkkejä oli häiriöitä eikä Sara meinannut löytää merkille. Näin jo heti alkuun, että koira oli suuntaantunut väärin, mutten kuitenkaan korjannut asiaa. Plussaa kuitenkin koira hyvästä ohjattavuudesta. Tunnarissa koira napsi väärää ennen oikean tuomista. Se oli liian hätäinen ja tuulikin liikutti hajuja. Zetassa ei tehty edelleenkään asentoja ja nyt seuraaminen oli melkein jo hyvää. Tein lopuksi korjaussarjaa merkkiin ja tunnariin. Levitin tunnareita muutaman kymmentä maahan. Eka yritys meni pieleen pentuhäiriössä (Saimaa-pentu <3 kapuloilla). Muut ilman häiriötä sujui hyvin.

RINNA osallistui toiseen paikkamakuuryhmään. Makuu oli hyvää. Lisäksi koira sai tehdä tunnareita samalla tapaa kuin Sarakin. Pentuhäiriö ei Rinnaa haitannut.


DOT puuhasteli lähinnä perusasentoja, seuruuta ja sivuaskeleita. Lisäksi se teki ruutua ja merkin kiertoa namialustalla. Ruudussa se ei nyt yhtään hahmottanut namialustaa vaan tartti avustusta sen löytämiseen. Doo myös leikki vähän.


Dot teki myös namiruutuja. Ruutuja on tehty nyt kaiken kaikkiaan 53 kpl. Koira tyyli on muuttunut vähitellen rauhallisemmaksi. Namiruutuja on välillä tehty kaksi kappaletta kerrallaan, kuten nytkin. Koiran kuljettaminen ruutuun ja ruudusta toiseen on työn alla. Kuljetan pennun kohdilleen namittamalla, mutta pentu on vähän turhan jähmeä. Se jää selvästi kiinni ruutuun, etenkin jos se on nähnyt ruudun teon. Nyt se on alkanut vähän rentoutumaan ja kulkemaan paremmin mukana. Tänään oli tuulista eikä pentu meinannut pysyä ekassa ruudussa. Toisessa se pysyi jo paremmin.

Kuvat: Tiia Hämäläinen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti