sunnuntai 23. lokakuuta 2016

Dotin agipäivitys

DOTIN agissa tällä hetkellä treeneissä mennään liian mukavuusalueella tai sitten liian epämukavuusalueella. Mukavuusalueella ei edistytä eikä myöskään epämukavuusalueella. Treenien suhteen selkeä punainen lanka puuttuu. Treenaaminen ei toimi, sillä en osaa suunnitella eteenpäin vievää treeniä. Itseä turhauttaa, enkä osaa olla täysillä treeneissä mukana. Ei sitten Dotkaan. Tässäpä oisi siis parantamisen varaa.

Viikonloppuna Dot osallistui HAU:n järjestämään hyppytekniikkakoulutukseen. Kouluttajana oli Mari Sydänmaanlakka. Dot on tehnyt hyppytekniikkaa kevään loppuun asti melko säännöllisesti. Kesällä pidettiin reilumpi tauko ja nyt syksyllä ollaan tekniikkaa tehty jokunen kerta. Doo saikin kehuja kroppansa käytöstä, joten ei oo treenattu turhaan!


Lauantaina ohjelmassa oli painonsiirto ja kokoaminen. Ensin tehtiin vauhditta painonsiirtoa set pointilla, johon sitten yhdistettiin myös laskeutumistreeni (Dotilla 5-7-7 ft). Dotin painonsiirto sujui hyvin. Seuraavana tehtiin painonsiirtoa vauhdista. Dot kokosi oikein hyvin myös vauhdista perussarjalle tullessaan.

Sunnuntaina tehtiin kääntymistä ensin kääntyvällä set pointilla (Dotilla 4,5-6 ft) ja sitten kaarella vähemmällä ja enemmällä vauhdilla. Kaarella vähemmällä vauhdilla Dot saattoi lähteä vastalaukalla, jolloin se ei saanut tasapainoa ennen kuin oli laukan vaihtanut toiseen. Kovemmasta vauhdista koira otti oikean laukan. Ehkäpä mun ohjaus oli syynä :p Joka tapauksessa ei ois haittaa tehdä laukanvaihtoharjotteita.

Noin muuten Doon aksa koostuu paljolti kontaktien treenaamisesta juoksareiksi. Puomilla juoksuja on tehty paljon, mutta vielä pidempi matka on edessä :p A:lla koiraa on juoksutettu jokunen satunnainen kerta. Keinulle valmistuu pysäytyskohtaktit, kunhan vain ensin päätän haluanko koiralle kaikki jalat laudalle vai riittääkö kaksi. 


Juoksareiden lisäksi kepit on toinen pitkä projekti. Keppejä Doo on jo kokeillut opetella muutamalla eri metodilla, nyt tehdään kujalla. Kuja on vielä leveä ja ollaan keskitytty treenaamaan vain eri keppikulmien hakua ja samalla on kasvatettu koiran motivaatiota keppejä kohtaan. Kaventaa ei auta ennen kuin motivaatio kantaa kunnolla.

Motivaatioon liittyen edelleen työstetään Dotin leikkimistä. Se leikkii välillä tosi hyvin, mutta välillä taas hyvin huonosti. Sen huomion vie vähäinenkin mahdollisuus löytää ruokaa jostain :p Tällä hetkellä Doo pystyy vaihtamaan ruoasta leluun ja toisin päin. Näissä lavastetuissa tilanteissa ongelmaa ei ole. Ongelmat syntyy enneminkin jossain vaiheessa leikkiä, jolloin koiran ei aktiivisesti tarvitse luopua ruoasta leikin keskellä. Leikkiminen on kuitenkin leikkimisellä parantunut, joten sitä jatkossakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti