perjantai 28. heinäkuuta 2017

Askaksaa


Viime viikonloppuna oli jälleen ASCA:n agikisat DOTIN kanssa ohjelmistossa. Perjantaina käytiin ottamassa kaksi hyppyrataa. Lauantaina ja sunnuntaina otettiin koko setit eli hyppy-, agi- ja gamblers-ratoja kaksi kutakin kumpanakin päivänä. Viikonlopun saldo oli siis 14 starttia! Kisat pidettiin Ojangon sisähallissa. Tuomariksi oli tällä kertaa tuotu Susan Perry. Jenkeistä. Dot mitattiin nyt senttiä korkeammaksi kuin viimeksi. Eli 46-senttisenä se meni radat 50 senttiä korkeilla rimoilla.

Ilmoitin Dotin hyppyradoille Elite-luokkaan, sillä Dotilta puuttui yksi hyväksytty suoritus Open-tittelistä eikä ASCA:n säännöt salli luokan vaihtoa kesken päivän. Perjantain eliten radat alkoi ja loppui putkeen, muuten se sisälsi vain hyppyesteitä 19 esteen verran. Eka rata oli haasteellinen minun muistaa, sillä samat kuviot toistui osittain radalla. Ehkä se oli syynä koiran rimojen pudotteluun. Dot, joka juuri koskaan ei tiputa rimoja, tiputti nyt kolme rimaa! Harmi, ettei perjantaina tullut videoitua suorituksia. Olisin halunnut nähdä, mitä nyt tein :p Radan sijoitus oli 7.

Toinen rata oli jälleen sama rata vastakkaisessa numerojärjestyksessä. Näin päin rata oli minulle helpompi muistaa. Radalla pystyin keskittymään koiraan ja ohjaukseen. Rimat ei lennelleet ja radalta tuli viimeinen hyväksytty suoritus titteliin: Jumbers Standart - Open, JS-O! Sijoitus luokassaan oli 2.

Lauantai aloitettiinkin agiradoilla. Dotin kontaktit ei ole vielä kunnossa. Se jännää uusia kenttiä ja silloin helposti hyppää koko kontaktialueen. Tutuissa paikoissa se useinmiten osuu kontakille, mutta suoritus ei ole toistuvasti samanlainen vaan elää vielä liikaa. Siihen ei auta kuin harjoittelu :p Kontaktit siis paukkui radoilla. Aat se hyppäsi molemmat ja puomin alasmenon kerran. Keinu oli ihan siisti, tosin ei sekään sellainen kuin haluaisin. Treeniä siis riittää. Ratojen sijoitukset näillä suorituksilla oli 1. ja 2.


   
Gamblersiä oli hauska päästä ekaa kertaa kokeilemaan! Eka rata kaatui minun liikkeen äkkipysähdykseen. Meinasin mennä ohjausrajan yli ja pysäytin liian äkkiä liikkeen. Toinen rata sujui suunnitellummin ja tuloksena oli eka hyväksytty gamblers-rata! Sijoitukset radoilla oli 4. ja 1.


   
Päivän hyppyradat oli molemmat hyväksyttyjä, joten Doo sai jo uuden hyppytittelin: Jumbers Standart Elite, JS-E! Sijoitukset oli 4. ja 2.


   
Dot oli myös lauantain paras Novise-tason koira! Tasoluokka katsottiin koiran agilityluokan perusteella. Kaiken kaikkiaan ei yhtään huono suoritus: puolet päivän radoista oli hyväksyttyjä!

Sunnuntai alkoi hyppyradoilla. Ekalla radalla tehtiin ihan sujuva hyväksytty suoritus. Toisella radalla mun ohjaus jäi puutteelliseksi ja virheen jälkeen ohjaus hajoili. Se kuitenkin lähinnä vaan nauratti eikä niinkään ärsyttännyt. Näillä sijoitukset 1. ja 6.


   
Gamblerseissä päätin jatkaa Novicessa, mikä olikin ihan hyvä päätös, sillä meidän osaaminen ei riittänyt silläkään tasolla :p Sijoitukset tyydyttymättömillä suorituksilla oli 3. ja 2.


   
Päivän lopuksi oli vielä agiradat. Ihmeellisesti tuomari jätti huomaamatta ekan radan rumat kontaktit ja radalta tuli tulokseksi hyväksytty suoritus! Eli tili saatiin aginkin parissa auki. Toisella radalla tehtiin väärää rataa, sillä Dot valitsi yllättäen puomin sijasta putken. Sijoitukset oli 2. ja 1.


   
Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli varsin mieltä avartava kokemus Dotsin kanssa. Kaikessa suoriutumisessa näkyi vielä miten raakile Dot on ja miten meidän yhteisymmärryksessä on parantamisen varaa. Isoin tsemppaus mulle olisi ratojen kunnolla ohjaaminen loppuun asti. Helposti vaan vauhti hiipuu (kunto loppuu :p). ASCA:n säännöt on armolliset, kun ne ei kieltoja tunne. Aivan liian usein Dot kielsi esteen, mun vauhdin hiipuessa tai mun koettaessa oikoa radalla. Kontaktit ei suju ja irtoamistakin tarvitaan lisää. Kaiken kaikkiaan kokemusta kaivataan lisää. Ja kappasvaan, meillä näyttää olevan lähtöongelman poikasta! Dot ei pysy siinä kohdassa mihin sen jätän ja se on aivan liian jännittynyt mielentilaltaan. Siihenkin treeniä! Dotsin kanssa oli kivaa. Se teki hyvin aivan osaamistasonsa mukaisesti. Se meni oikein kuuliaisesti juuri sinne minne ohjasinkin ja jaksoo hyvin koko viikonlopun. 

Tällä viikolla Doo kävi myöskin virallisissa aksamittauksissa saaden korkeudensa välillä 47-48 cm. Eli selvä pikkumaksi! Samalla varmennettiin kisakirja. Suunnitelmissa on korkkailla nekin kisat hyppyradoilla syksyllä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti