sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

En mokannut!

Lauantaina oli ohjelmassa tuplarallyt SARAN kanssa belggariyhdistyksen kisoissa Riihimäellä. En mokaillut kummallakaan radalla!



Ekalla radalla oli hyvä flow. Olin tietoinen tekemisistäni ja osasin olla hetkessä. Harmiksi se ei nyt riittänyt vaan reiluja pistemenetyksiä tehtiin silti. Ei tyypillisiä virheitä, muttei yllättäviäkään. Eteentuloissa Sara tuli varmaan liian tiiviisti (-1). Juoksuspiraalissa oikealla Sarppa vaihtoikin puolta. Uusittiin siis tämä (-3). Kymppi meni vielä koiran pudotettua ekan hypyn riman. Hypyn kanssa on tarkkaa, milloin annan hyppykäskyn. Sara kun seuraa niin pitkään, kun seuruusta, eikä liian pitkälle seuruutettuna se saa aikaa valmistautua hyppyyn. Pisteitä jäi tältä radalta 86 jäljelle.
 



Toiselle radalle mennessä alkoi väsy painamaan enkä radalta tultua muistanut enää mitä radalla oli tapahtunut. Ei yhtään tiennyt oliko tullut tehtyä ziljoona virhettä vaiko ei yhtään. Radalla oli tehty vain kolme yksittäistä virhepistettä. Kyltin 2 tulppaani oli eriaikaisesti suoritettu (-1), molempien kääntyessä oikeaan kyltillä 7 Saran käännös vähän valahti (-1) ja käännös oikeaan istuen kyltillä 9 oli epätarkasti suoritettu koiran oltua keskittynyt johonkin muuhun (-1). Tuloksena 97 p. luokkavoitolla ja ensimmäisellä valiokiinnityksellä!


Koularimarsun kanssa posekuva.


Itse itseäni kiitin.

2 kommenttia:

  1. Onnea ensimmäisestä valiotuloksesta! Meillä on tohon hyppyyn auttanut virittelysana ("missä hyppy"), niin Cava osaa bongata sen ja tietää että on tulossa ja tosiaan saa laskea kontaktin tässä. Se seuraisi myös niin tiiviisti että on pari kertaa jopa törmännyt hyppyyn kun ei ole havahtunut mun käskyyn ajoissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Viritelmät on ollut mielessä. Toteutus vaan puuttuu :p

      Poista