tiistai 11. syyskuuta 2018

Kun pää ei kestä

Syyskuun ekana viikonloppuna oli ralleja. Lauantaina oli rally-tokon SM-kisat Tampereella TAMSK:n tiloissa. SARA oli ATD:n joukkueessa mestariluokan koirana. Rally-toko on yksi niistä lajeista, joiden kisapainetta ei mun pää kestä. Taviskisoissakin pää prakaa, niin miten pää kestää isompia kisoja? Huonosti. Ennen kisoja olinkin jo päättänyt, että varmasti mokaan ja että se on ok. Ois voinut olla ehkä erilainen tavoite :p Esimerkiksi se, että mokaamisen jälkeen saan koottua itseni.





Mun pää kesti kyltille 10 asti, jossa annoin käsimerkin koiralle edestä takaakiertoon, kun piti antaa vain suullinen käsky edestä oikealle sivulle siirtymään. Uusittiin tämä. Uusimaan mennessä unohdin jo koiran ja se hyppi vasten. Siitä Sarppa vähän villiintyi. Kyltillä 10 (edessä puolenvaihto) kerättiin koiran villityksestä miinuspiste sekä myöskin miinus ohjaajalle huonosta ohjauksesta. Radan lopussa otettiin vielä miinusta takaa puolenvaihdossa kyltillä 18. Sara onnistui vasta kolmannella kerralla puolen vaihdossa, kun vain itse rauhotuin ja hengitin. Tästä siis miinus kymppi väärästä suoritustavasta sekä miinukset uusimisesta. Lisäksi takapään käytöt oli Saralla huonot (seuraavalla viikolla koira kävi fyssarilla ja jumia oli). Miinuspisteen vinoudet oli koiran ollessa oikealla puolen 270- ja 360-asteen pyörityksissä kylteillä 4 ja 5. Isompi takapää moka tapahtui kyltillä 9 (paikallaan käännös vasemmalle koiran ollessa oikealla), josta kerättiin koko kympin miinukset. Jäljellä jäi pisteitä 68 eikä tulosta. Harmiksi Sara oli tosi hyvällä mielellä tekemässä asioita, mutta itse sitten mokailin. Kun pää ei kestä, niin ei auta kuin treenata päätä lisää. Ens vuonna osallistun mahdollisimman monella koiralla SM-kisoihin :p




Sunnuntaina rally-kisat jatkui ASCA:n kisoina Lohjan Koirakeskuksella. Tuomarina oli jenkkituonti Jan Wesen. Ohjelmassa oli pelkkää alokasluokkaa, sillä kisat oli ensimmäiset Suomessa. Tarjolla oli kaksi rataa, joihin molempiin ilmoitin SARAN ja RINNAN. ASCA:n rallytokossakin koulariin ja luokkanousuun tarvitaan kolme hyväksyttyä tulosta. Ensi kerralla alkaa siis valmistumassa suomalaisia koulareita ;) Osallistujia oli 18 ja lähes kaikki teki nyt hyväksyttyjä tuloksia.

ASCA:n rallyssä on erilaisuuksia totuttuun rallyyn, mutta näillä pohjilla sääntöjä lukematta pärjäsi ihan hyvin. Rataantutustummessa rata käytiin hyvin läpi. Kylttien tehtävissä oli eroja. Myös suorituspaikat saattoi olla erilaisia. Esimerkiksi askeleet 1-2-3 koiran seuratessa tehtiin siten, että tehtävä päättyi ko. kyltille. Radan kulku oli myös erilaista 45-asteen kulmien takia. Eksyi helpommin :p Kylttivälitkin saattoi vaihdella alle metristä koko kentän mittaiseen. Tähtikyltit oli pisteytykseltään korkeampia kuin muut. Ratojen lopuksi oli vielä hallintaa mittaava tehtävä. Koira jätettiin istumaan ja poistuttiin hihnan mitan päähän, jonka jälkeen palattiin koira kiertäen takaisin sivulle. Tätä tehtävää ei voinut uusia, joten tämän epäonnistuessa koko suoritus oli hylätty. 


A. Ratapiirros ja kylttiselitteet.





B. Ratapiirros ja kylttiselitteet.




Molemmille tuli pisteitä A-radalta 199/200 p. En tiedä mistä miinus tuli, mutta voin kuvitella :p Rinnan rata oli nopsempi ja se sijottui radalla 3. B-radalla Sara teki edelleen 199/200 p. Rinna teki täydet 200/200 p. ollen luokan nopein. En nyt tiedä oikein, miten mun tulisi suhtautua tilanteeseen, että huonompi koirani onkin parempi kuin parempi :p


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti