sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Mä juoksen

Tänään kisattiin DOTSIN kanssa ASCA-aksaa kuuden radan verran (kahdet hyppärit, gamblersit ja agit). Tuomarina oli tällä kertaa belgialainen Peggy Meersman. Päivän tavoitteena oli oikeasti _juosta_ kaikki radat. Siinä onnistuin. Sipsuttelun sijaan juoksin. Kovempaakin olisin päässyt, mutta ei nyt omaa asennetta ihan kerrasta korjata :p

Kaksi ekaa rataa (hyppärit) menikin mulla vauhtiin totutellessa, kompuroin ja kengän nauhatkin aukesi :p Kolmannella radalla (gamblers) kerättiin hyvin pisteitä, mutta gamble-osuutta ei saatu ajassa tehtyä. Lähetin koiraa osion ekalle hypylle viivalla nykien ja menetettiin aikaa ennen kuin paransin ohjausta koiralle ymmärrettävämmäksi. Neljäs rata (gamblers) olikin se ainoa huono rata. Dot oli liian korkeissa sfääreissä. Se teki (päivän ainoan!) huonon kontaktinsa hyppäämällä koko kontaktialueen puomilla. Gamblerit kaatui koiran valittua A:n sijasta putki. Doo on ollut koira, joka arvottaa kontaktit puomia korkeammalle enkä edes ajatellut toista vaihtoehtoa! Agiradat oli viimeiset. Kontaktit koira teki osaamistasonsa mukaisesti. Ekalla radalta tehtiin kuitenkin hylkäys uusimalla keinu, mikä ei kyllä ollut ihan reilua koiraa kohtaan, sillä se ei osaa vielä uusia kriteereitä täysin. Kepeillä taisteltiin molemmilla radoilla, mutta viimeinen rata saatiin kuitenkin ajassa tehtyä ja siitä päivän ainoa hyväksytty tulos. Tuloksilla ei sois juhlittu, mutta viiteen suoritukseen kuudesta olen hyvin tyytyväinen! Se on hyvä määrä tyytyväisyyttä se!


Avoimen luokan gamblerit. 

Kuvitukseksi viime viikon treenit.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti