torstai 20. joulukuuta 2018

Rallituksia

DOT kävi rallykurssin. Harmiksi vaan, sen yli neljän viikon mittaiseksi venynyt juoksu typisti kurssin Dotin osalta kahden kerran mittaiseksi. Dotin ekalla kerralla tehtiin avoimen luokan rataa. Dotille kyltit ja kaikki muu materiaali kentällä oli isoksi häiriöksi. Se tahtoi tehdä kylttien kiertoja ja muuten vaan otti häiriöitä kaikesta. Sen piti haistella ja tönäistä kuonollaan kylttejä ja merkkejä :p Doo kaipaa siis paljon treeniä siihen, että kylttejä on kentällä muttei niillä ole mitään merkitystä. 

Noin muuten teknisissäkin asioissa ois tekemistä. Alokasluokan puolelta Dot ei osaa eteentulojen eikä saksalaista. Sen sijaan siltä sujuu avoimen luokan hyppy sekä pyörähdys (käsimerkillä). Houkutuskaan ei aina koiraa kiinnosta. Toinen rallykerta olikin tekniikkatreeniä. Tehtiin treeniä sekä vasemmalla että oikealla puolen. Kiitos Dotin pentuajan treeniense osaa käyttää takapäätään molemmilla puolin yhtä hyvin. Erityistreeniä sai nyt eteentulot ja sivulla seisomaan nousut. Dotia ei ole niinkään opetettu houkuttelemalla vaan se ottaa monesti houkuttelut luopumistreeninä. Seisomaannousut sivulla onnistuu nyt vastakäsikosketuksella. Koiran puoleisen käden kosketuksella on tehty istuma-asennon ryhtiä ja namikädestä luopumisella nopeita maahanmenoja. Eteentuloja tehdään nyt paljolti vain niin, että siirryn istuvan koiran eteen. Ohjaavan kierto kokonaan on Dotin mielestä jotenkin niin hauska, että kierron se tuntui oppivan kerrasta. Siitä saanee helposti tehtyä saksalaisenkin. 

RINNA tuurasi Dotia kurssilla Doon juoksun ajan. Rimppa teki alokkan ja avoimen luokan ratoja oikealla puolen. Oikean puolen seuraamisessa on vielä paljon tehtävää, mutta avustettuna onnistui radatkin. Oikean puolen ohella Rinna on opiskellut puolenvaihtoja. 

SARA on rallystä taas muistellut oikean puolen perusasentoja. Oikea puoli on sen verran heikkia Saralla, että se aina huononee pienenkin tauon aikana. Perusasennon myötä hajoaa kaikki muukin oikealla puolen tehtävä. Toisaalta kaikki on helppo korjata, kun ei tarvitse muistella kuin perusasentoa niin kaikki sen puolen ongelmat korjaantuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti