keskiviikko 10. huhtikuuta 2019

Tokojuttuja

Yritän kirjoitella enempi (etenkin RINNAN toko)treenejä ylös. Viikonloppuna oltiin Anna-Leena Väätäsen koulutuksessa. Tehtiin kuuntelutreeniä ruudun ja ohjatun noudon kanssa. Lisäksi kuviossa oli mukana kiertonouto. Ohjatun noudon kapuloita oli tunnari kapulat. 


Ympyrään meno hyppyjen välistä oli aluksi ihan ok. Sitten koira koitti edetä hypyn kautta. Tätä tapahtuu välillä vielä kiertonoudossakin. En oikein tiedä, mistä tämä hypyn kautta kulkeminen välillä tulee. Silloin Rinna myös usein jää jumiin hyppyyn ja tarvii avut kulkeekseen taas suoraan eteenpäin hyppyjen välistä. Ruutuun Rinna meni hyvin.

Ohjatussa noudossa oikea puoli oli ok, vasemmalla puolen Rin jäi jumiin ruutuun. Kapula vaihdettiin tunnarissta ohjatun noudon kapulaksi, muttei sekään auttanut koiraa. Ehdottomasti lisää ohjatun ja ruudun erottelua. Rinna on näitä tehnyt vielä aika vähän.

Koulutuksessa Rinna teki hyviä merkkejä. En vaan palkannut yhdestäkään ja niinhän siinä kävi, että seuraavissa treeneissä koira koitti juosta merkin ohitse. Silloin vielä houkutuksena oli lelut kapuloiden tilalla. Edelleen siis paljon vahvistetta merkkiin. 

Rinnaa oli välillä vaikeaa pysäyttää. Se jää niin kiinni esim. ruutuun, että pysäytyskäskyllä ei oke sille mitään merkitystä. Siihenkin pitää luoda lisää arvoa. Pitää kuitenkin kuunnella. Rinnan kanssa on ryhdytty vihdoin treenaamaan ympyrän korjauksia, joita treenatessa toki pysäyksekset ehkä nostaa merkitystään.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti