maanantai 20. tammikuuta 2020

Sydän


SARA tuntuu vanhentuneen viime aikoina. En tiedä mikä on ikää, mikä luonnetta, mikä jotain muuta. Siispä oli aika tutkia Saran sydän tarkemmin. Saran kävi perjantaina sydänultrassa eläiklinikka Livetissä, jossa sydämiä tutkii Taru Kangasniemi.  

Ennen lääkitys aloitettiin vasta oireiden myötä. Nykyään aloitetaan jo aiemmin sydämen tilan mukaan. Näin päästää kiinni ongelmaan, joka ei vielä näy ulkoikoisesti, mutta koira hyötyy jo siitä.

Saralla ei ole ulospäin muita oireita kuin kuunneltaessa sivuääni. Sen syke ja hengitysäänet on normaalit eikä muutenkaan terveystarkastuksessa ollut huomautettavaa. Sivuääni on voimakas, voimakkuudeltaan 4/6. Ultrassa kuitenkin selvisi, ettei sydämen tila ole niin huono kuin voimakkuusasteesta voisi kuvitella. Ne ei aina korreloi keskenään. Saran sivuäänen syy on vasemman eteis-kammiovälisen mitraaliläppävika (endokardoosi, ei prolapsia), josta aiheutuu pientä takaisinvirtausta. Muuten sydän oli normaali. Lääkitys on hyvä aloittaa vaiheessa, jossa sydämen toimintaan tai rakenteeseen on kehittynyt muutoksia (vajaatoimintaa). Tätä kontrolloidaan ultralla vuoden päästä uudestaan tai oireiden ilmaantuessa aiemminkin. 

Saralla on ollut myös yskää. Saran yskä ei ole ollut ihan tyypillistä "sydänyskää", vaikka usein koiran kuulee yskivän juurikin sen nukkuessa, mikä on tyypillistä sydämestä johtuvalle yskälle. Usein miten Sara yskii kuitenkin selällään maatessaan. Se nielun rakenne on veltostunut iän myötä ja yskiminen nen johtuu siitä. Sarppa saa siis jatkaa eloaan kuten ennenkin ilman lääkityksiä. Masurapsuja koiran ollessa selällään tosin rajoitetaan :p


1 kommentti:

  1. Rasmuksellekin tuli tuota "vanhusten" yskää ehkä 14v jälkeen. Lääkäri silloin sanoi, että ihmisvanhuksillakin limaa kertyy joka yskittää. Kokeiltiin lääkitystä kuurina, mistä ei oltu varmoja auttoiko. Sydän oli myös ok, lievä sivuääni.
    Hyviä vointeja Saralle! Kyllähän se vauhti hidastuu iän myötä kaikilla.

    VastaaPoista