sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Menot 20

Vuonna 2020 rahaa koiriin kului 5 114,70 eur eli keskimäärin 426,23 eur/kk. Vähiten rahaa meni marraskuussa (109,54 eur) ja eniten joulukuussa (1 063,30 eur). Täältä viime vuosiin.
 
 
Kokonaisuutena rahaa paloi suunnilleen edellisvuoden verran (4 787,54 eur), mutta kulut jakaantui erilailla. Vuoden kuluja ei niinkään sotkenut korona vaan koiralauman vanheneminen :/ Kaikille koirille tuli valitettavasti terveyskuluja enempi tai vähempi. Terveyskategoria oli suurin, 3 238,00 eur. Dotin kulut oli ennaltasuunniteltuja (581,09 eur). Se steriloitiin ja se kävi rokotuksilla. Fyssarointikulut (1 180,00 eur) on suurimmaksi osaksi myös Dotin. Toki näistä fyssaroinneista nautitaan vielä tänäkin vuonna, sillä maksettuja kertoja on vielä jäljellä. Rinna sairasti maltillisesti vain virtatietulehduksen (136,43 eur). Saralla oli eniten vaivoja (yht. 1 372,30 eur). Sen sydäntä kontroilloitiin alku- ja loppuvuodesta ultraten. Siltä otettiin laaja verenkuva ja ilmaantuneesta patista otettiin ohutneulanäytteet. Yksi hammas poistettiin. Koirille ostettiin myös matolääkkeet ja hammastahnaa.

Harrastusten suhteen mentiin rahallisesti maltillisemmin kuin aikoihin. Rahaa harrasteisiin meni 1 210,00 eur. Koronan takia peruuntui vain muutamat kokeet/kisat, muuten maailman tilanne ei vaikuttanut menoihin. Koemenot oli viime vuonna 174,40 eur. Näillä pääsi kolmeen rally- ja kahteen tokokokeeseen sekä pariin agistarttiin (loput startit mentiin lahjakortein). Treenimenot oli 680,70 eur. Eniten rahaa meni agilityyn (271,50 eur) tokon ollessa lähes samoissa lukemissa (264,20 eur). Ralleily, nosettaminen ja vepeily oli halpaa (yht. 145,00 eur). Yhdistys- ja seuramaksuja maksettiin (255,00 eur) ja sekä agi- että SPKL-lisenssit tuli ostettua (99,90 eur).

Ruokaa kului laumaan entiseen malliin (588,78 eur). Bongailin tarjouksia ja lisäksi käytettiin jokunen lahjakortti näihinkin. Koirat syö edelleen sekä raakaa että nappulaa aikalailla yhtä paljon.Tarvikeet oli edelleen pienin kuluerä (77,92 eur), koska kaikkea on. Tarvikkeissa suurin meno oli valojen uusinta (47,87 eur). Lisäksi ostettiin nosetusvälineet (22,10 eur) ja uusi halpa kaulapanta (7,95 eur), koska reissussa Dot tarvitsi kauluriin pannan koriin jääneen tilalle.
 
Näiden kulujen lisäksi tulee toki vielä koirien kuskausbensat, joita en enää jaksanut alkaa erittelemään.

 
Tammikuu   678,12 eur  
SPKL-lisenssi 40,00 eur eur 
SAGI:n lisenssi A 59,90 eur 
Kimppatoko (ATD), 3 krt 16,50 eur 
Agikevätkausi (ATD) 127,50 eur 
Nose work (ATD), 4 krt 25,50 eur 
Saran sydänultra 309,00 eur 
Tokoleiri (ATD) 50,00 eur 
Agikisat, 1 startti 13,00 eur 
Rustoluut (sika) 12 kg 36,72 eur

Helmikuu   804,18 eur
Agikisat, 1 startti 13,00 eur
ATD:n jäsenmaksu 25,00 eur
MSM 200 g 6,60 eur
Aptus Apto-Flex 500 ml 21,78 eur
Tokokoe 35,00 eur
Kranio 45,00 eur
Nose-haju ja rasioita 22,10 eur
Hallivuokraa 35,70 eur 
Jenni Ojalan tokokerta 10,00 eur  
Fyssari, 10 krt 590,00 eur 

Maaliskuu   201,40 eur
Tokokoe, 2 kpl (peruttu) 6,40 eur
HAU:n jäsenmaksu 60,00 eur
HiHa:n jäsenmaksu 20,00 eur
KPKY:n jäsenmaksu 25,00 eur
Lihaa (lohi, sika, nauta) 20 kg 40,00 eur
HSKH:n jäsenmaksu  50,00 eur

Huhtikuu   175,47 eur
Maarit Hellmanin tokokoulutus 20,00 eur
HHC 6,5 kg 19,04 eur
Rinnan vti 136,43 eur 

Toukokuu   119,94 eur
Australianpaimenkoirat ry 35,00 eur
Rustoluut (sika, kana, nauta) 23 kg 64,94 eur
Maarit Hellmanin tokokoulutus 20,00 eur

Kesäkuu   562,97 eur
Islamer 3 kg 28,98 eur
HHC 6 kg 14,95 eur
Sterilointi (sis. lääkkeet + punkkilääkeresepti) 451,09 eur
HiHan vepekausi 30,00 eur
Carita Kuparisen rallykurssi (ATD), 5 krt 30,00 eur
Kaulapanta 7,95 eur

Heinäkuu   738,30 eur
Axilur 500 mg 10 tbl 17,00 eur
HHC, PrimaDog, Natur 49 kg 131,30 eur 
Fyssari, 10 krt 590,00 eur


Elokuu   132,36 eur
Vapaavuorokk (HAU) 20,00 eur
Nelosrokote + rabies 30,00 eur
Brit Care 12 kg 40,73 eur
Lihaa (sika, nauta, kana, lohi) 15 kg  37,65 eur
Rustoluut (sika) 2 kg 3,98 eur

Syyskuu   218,83 eur
MSM 200 g 6,60 eur
Virbac-hammastahna 6,18 euroa 
Marianne Asikaisen juoksarikurssi (HAU) 80,00 eur
ATD:n toko-, rally- ja nosekurssit 91,50 eur
Rally-tokokoe 28,00 eur
HHC 2 kg 6,55 eur
 
Lokakuu   310,29 eur
Timo Rannikon agikoulutus 44,00 eur
Kennelliitto 40,00 eur
Lihaa (sika, nauta, lohi) 12 kg 23,82 eur
Orbiloc, 3 kpl 44,90 eur 
Tokokoe 30,00 eur
Rally-tokokoe 23,00 eur
Naturis 6,5 kg 39,90 eur
Puruluut (hirvi) 1,5 kg 35,70 eur 
Valot, 3 kpl 2,97 eur 
Rally-tokokoe 26,00 eur

Marraskuu   109,54 eur
Rally-tokotreeni (HSKH) 10,00 eur
Tokotreeni (HSKH) 10,00 eur 
Hallikortti, 10 krt (ATD) 60,00 eur
Lihaa (sika, nauta, kana, lohi) 12 kg 27,92 eur
Rustoluut  (sika) 1 kg 1,62 eur

Joulukuu   1063,30 eur
Saran veri- ja pattinäytteet 279,53 eur
GUM Paroex 0,12 % 300 ml 4,29 eur
Saran sydänultra (+ab ja kipulääkkeet) 253,92 eur
Saran hampaan poisto 525,56 eur

2 kommenttia:

  1. Just laskeskelin meidän koirien kuluja viime vuodelta, mulla meni kahdelta koiralta 2921,56e. Vertailua ei ihan viime vuosilta ole, mutta vuonna 2017 meni rahaa 8300e kolmelta koiralta. Eli vähemmän paloi rahaa koiraa kohden viime vuonna, mutta se selittyy kyllä suurilta osin sillä ettei enää käydä juurikaan missään ohjatuissa maksullisissa koulutuksissa eikä viime vuona tullut kisattuakaan. Rahaa paloi viime vuonna enemmän eläinlääkäriin, kaikenlaista vaivaa hoidettiin.
    Tästä vuodesta ei kyllä halvempaa tule, koska Myyllä on ens viikolla kallis leikkaus edessä, siitä se saldo lähtee taas ylöspäin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tää halpaa ole ja tuurilla on paljon osuutta asiassa :p Toivottavasti leikkuu sujuu hyvin!

      Poista