lauantai 9. tammikuuta 2021

Ei ole helppoa olla vanha

SARA kävi viime keskiviikkona lääkärissä neljännen kerran noin kuukauden sisään. Peruspositiivinen koirakin muuttuu epäileväksi tuolla tahdilla ja tällä kertaa varauduttiin hyvät herkut mukana. Käynnin syynä oli lisääntynyt yskiminen. Sara on yskähdellyt jo pidemmän aikaa ollessaan tietyissä asennoissa (esim. selällän tai muuten nielun alue rutussa) ja yskimisen syynä on ollut löystynyt nielun rakenne. Nyt Saran yskästä on tullut päivittäistä eikä se enää ole ollut riippuvainen koiran asennosta. 

Saralta otettiin röntgenkuva rinnan alueelta. Keuhkot oli siistit (ei kasvaimia tai nestettä) ja henkitorvi avoin. Sydän on laajentunut, mutta joulukuisen ultran perusteella ei ole vielä aihetta huoleen. Hengitysäänet hyvät eikä kuumetta. Verinäytteestä tutkittiin nyt munuaisarvot ja crp. Crp oli normaali, mutta munuaisarvoista sekä kreatiini että urea hieman koholla. Tämä saattaa johtua muutaman viikon takaisesta anestesiasta.


Diagnoosina on nyt vanhojen koirien vaiva, krooninen bronkiitti. Toistaiseksi tilannetta seurataan ja tarvittaessa aloitetaan
 lääkitys. Kortisonia ei sydämen takia voi käyttää,  teofylliini on se mitä tarpeen mukaan kokeillaan. Muutama yskäys päivässä ei ole vielä lääkityksen aihe. Yskä ei koiraa onneksi näytä vaivaavan. Lisäsin sille kolmannen ruokintakerran päivään ja Sarppa on siitä kovin tyytyväinen. Ruokintakerran lisäämisen myötä yskintä on vähentynyt. Onko sattumaa vai ei. Ihmisillä ainakin yskä voi johtua myös närästyksestä.

Se noutaa edelleen lapaset!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti