sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Muutamat tokoilukerrat


Keskiviikkona tokoiltiin lähikentällä keskipäivän paahteessa. SARALLE ensin nauhallista ruutua pari kertaa pallon odottaessa takanurkassa ja sitten ilman palloa. Hyvin löytyi oikea paikka ruudussa. Lisäsin merkin taakse ohjatun kapulat. Tehtiin kuitenkin pelkkää merkkiä. Olipa vaikeaa! Vihdoin ja viimein saatiin yksi kelvollinen merkki ja jätettiin merkki sitten hautumaan hetkiseksi.


Sara tauolle ja RINNA kehiin. Ensimmäisenä Rin bongasi ohjatun noudon kapulan ja kävi sen hakemassa. Palkkaa siitä! Rinnakin teki ruutua. Ensin parit leluruudut kisamatkalta kahdelta eri suunnalta. Sitten kokeilin tyhjään ruutuun lähetystä kisamatkalta. Penne pyörähti ympäri ennen ruutua, mutta jatkoi sitten omatoimisesti ruutuun asti. Tehtiin myös lyhemmältä matkalta ruutuunmenoja ja pentusella on aika vahvana takalaitapaikka. Kyllä se sieltä alkaa tulemaan! :) Rin teki lisäksi vähän pidempiä seuruupätkiä eri tempoisina. Pidin lelua olkapäällä ja hyvin sujui.


SARA pääsi tekemään vielä lisää merkkiä (ruutu ja kapulat edelleen häiriönä). Nyt se teki kaksi onnistunutta toistoa. Merkkiä pitää vielä kuitenkin paljon vahvistaa. Saran kanssa tehtiin vielä luoksetulon pysäytyksiä. Ensin seisomaanpysäytystä. Ekalla käsimerkki pitkänä ja koira peruuttamaan. Sitten lyhyt käsimerkki. Sas teki tosi terävän stopin, mutta reagoi käsimerkkiin viiveellä. Vika toisto ei ollut ihan yhtä hyvä, mutta ihan kelpo kuitenkin. Eka maahanmeno oli hidas. Toisessa juoksin apuna koiraa kohden käskyn antaessani ja se oli ihan ok. Sekaan tehtiin myös läpijuoksuja, kutsu joko jo koirasta poispäin kävelystä tai normiluoksetulona palkaten jalkojen välistä.


RINNALLEKIN vielä luoksetuloa. Ensin pelkkää eteentuloa lyhyeltä matkalta. Eteentuloa ei ole tehty paljoa. Penne tuleekin liian tiiviisti ja välillä vinoonkin. Palkkaan kuitenkin vielä tiiviistäkin asennosta, sillä haluan vahvistaa eteentuloa. Pentu tarjoaa näissä herkästi sivulletuloa ja paria metriä pidemmältä matkalta tarviikin vielä käviavut. Otettiin myös vauhtiluoksetuloja. Palkkasin jalkojen välistä. Välillä kutsuin pennun mukaan jo poispäin kävellessä.


---


Perjantaina treenattiin RINNAN kanssa aussieseurassa Porttipuistossa. Alkuun lyhkäset paikallaanolot, istuminen ja makuu. Lyhyestä ajasta huolimatta penne kerkesi mennä makuussa lonkka-asentoon. Otin myöhemmin makuun uudestaan nami etutassujen välissä. Hyvältä näytti, joten jatketaan niin. Seuraamista tehtiin paljon lelu olalla. Tosi nättiä tekemistä! Käännökset (täykkärit ja 90-asteen kulmat) sujui hyvin ja askelsiirtymätkin oikeaan ja taakse. Vasempaan mennään vielä namiavuin.


Rasti seinään! Opeteltiin nimittäin vihdoin ja viimein istumista. Lisäksi tehtiin myös liikkeestä istumista. Paljonhan näissä on apuja vielä mukana, mutta näyttää siltä että Rinnalle saa rakennettua mukavan terävän liikkeestä istumisen :) Kaukojakin tehtiin. Tällä kertaa seisomiset ei olleet niin nättejä kuin viime aikoina on olleet, istumistreenit vissiin sekoitti. Lopuksi saatiin vielä pari hyvää vinkkiä näyttelyravauttamiseen. Rinnahan peitsaa paljon hihnassa ollessaan ja ihan arkeakin varten haluan opettaa sen käskystä ravaamaan. Peitsausta tulee kun penne on niin kierroksissaan. Vapaana ollessaan se ravaa nätistä (jossei juokse :p). Satunnaisesti myös loppulenkistä se on niin rento, että saattaa ravata hihnassakin. Lisäksi epätasaisella alustalla ravataan, jotain suussa kantaessaan se ravaa ja jälkiä ajaessa myös tulee ravi esiin.


Kotimatkalla vaihdettiin bussia Tikkurilassa. Vaihtoajasta otin hyödyn irti ja treenattiin häiriössä perusasentoja ja seuraamista asemalaiturilla ja -rakennuksessa. Ihmisruuhkassa penne ei pudottanut kontaktiaan, mutta junat sai kontaktin katkeilemaan alkuun. Lopulta junatkaan ei haitanneet. Pennen keskittymiskyky on vaan älyttömän hyvä, se oli heti mukana hommissa!


Iltalenkillä SARA teki puun kiertojen lomaan seisomaan- ja maahanpysäytyksiä. Kun pysäytin koiran sen ollessa kiertämässä puuta, oli pysäytykset hyvät terävät. Jos yhtään annoin koiran ottaa lisää vauhtia ennen käskyä, tuli pysäytyksistä hitaita. Lisäksi tehtiin kiertojen kanssa merkkiä. Nappiin meni. Otettiin myös pitkää suoraa seuraamista. Sujui. Täyskäännös vasempaan sen sijaan oli ruosteessa. Treenillä saatiin siitäkin taas ihan kelpoinen. Pitäisi usemmin muistella sitä, kun käännösten terävyys kärsii kovin treenaamattomuudesta.


---


Lauantaina RINNA pääsi kimppatokoihin Tiltun koirakoululle. Välillä pidettiin taukoja ja käytiin ulkoilemassakin, mutta siltikin tunnissa ehti tehdä vaikka mitä (etenkään kun ei treenejä suunnittele etukäteen...). Salissa on suuret peilit, joita tokikin käytin hyväksi. Ensin liikkeestä seisomista. Terävä pysähdys, mutta pysähtyessään Rin siirtyy hieman linjastaan. Toistaiseksi en puutu vielä tuohon. Väliin tehtiin parin laudan korkuista hyppyä. Välillä heitin palloa samanaikaisesti pennun hypätessä, välillä käsin seisomaan esteen toiselle puolen. Seisomisessa pentunen pysyi hyvin, pystyin kiertämään koiraa sen seistessä paikoillaan. Rinna irtoaa hypyssään hyvin, ei siis tule olemaan vaikeaa hypätä estettä takaisin päin, kunhan se vain tietää hypätä takaisinkin päin. Penne nimittäin saattaa jäädä esteen toisella puolen aika sivuunkin. Otettiin erikseen vielä takaisin hyppyä. Näissä palkkasin jalkojen välistä. Hyppelyn jälkeen otettiin liikkeestä maahanmenoa. Rin ennakoi takapalkalle menoa eikä tehnyt maahanmenoja kunnolla. Silloin kun ne onnistui, niin ne onnistui hyvin.


Otin pidempiä seuruupätkiä lelu olalla. Kertaalleen tehtiin suora seuraaminen salin toiseen päähän, siellä täyskäännös vasempaan ja takaisin salin toiseen päähän. Avonaisen oven kohdalla kontakti tippui ja seuruu kärsi siitä, muuten se oli ihan kivaa pidempää seuraamista. Täyskäännöskin oli ihan näpsäkkä. Paikkamakuussa Rin oli reunimmaisena koirana. Kestoa oli parisen minuuttia ja pari kertaa kävin piilossakin. Palkkailin useasti. Jätin etutassujen väliin namia ja koira pysyikin koko ajan hyvässä ryhdikkäässa asennossa eikä juurikaan muita viluillut. Hyvä. Tehtin isolla metallikapulalla pitoja. Pentu oli halukas ottamaan metallia suuhunsa, mutta piti sitä kevyesti. Varsinaisiin noutoihin otin vieraan muovikapulan. Sitä pentu piti tiukemmin suussaan. Kuitenkin oli uusi kapula ja vanha ongelma. Eli Rinna meni laukalla kapulalle ja palautusvauhtina oli ravi. Tehtiinkin pari noutamista hetsaten ja alkoi laukkaakin löytymään. Ruutua tehtiin sinisillä sankoilla. Eka leluruutu, sitten lyhyeltä matkalta tarjoamista. Ne sujui, joten kokeilin ruutuun menoa koko salin mittaisena. Toimi sekin :) Lopuksi vielä jumpattiin kaukovaihtoja.


---


Sunnuntaina aamulenkillä tokoiltiin SARAN kanssa lähikentällä. Ensin ohjattua noutoa ja olipa merkki taas vaikeaa. Parin palkattoman toiston jälkeen loput merkit olikin sitten hyviä. Palkka kaikista. Merkille pysähtymiskäskyä pitää vielä vahvistaa. Sarallahan sekä merkille lähetyskäsky "Merkki" että pysäytyskäsky "Top" tarkoittaa samaa eli hakeutumista kohtisuoraan merkin taakse. (Samaa voisin soveltaa Rinnalle ruutuun.) Noudoista ensin vasemman puolimmaisen nouto. Palkkasin vauhdista. Sitten oikea, jonka otin loppuun asti. Palautusvauhti oli loppua kohden hidastuvaa ja luovutusasento vino! Otettiin uusiksi ja nyt lähdin juoksemaan koiraa karkuun. Johan löytyi vauhtia ja oikea luovutusasentokin. Seuraavana tunnari. Oma oli toinen oikealta. Koira aloitti haistelut oikealta, eteni vasempaan laitaan asti, kääntyi takaisin jonossa ja nosti oman. Siitä palkka. Tavallisestihan Sa nostaa heti oikean, kun se sattuu kohdalle. Nyt jostain syysta meni ensin sen yli. Hyvä kuitenkin sillä saatiin tosi nättiä kapuloiden haistelua vaikkei oikea löytynytkään heti.


Sitten vielä jääviä seuruusta. Kiertelin koiraa sen ollessa asennossa ja yritin saada huijattua sitä ennakoimaan seuruuta. Ei ennakoinut! Otettiin jääviä vielä hetsattuna. Pari meni alkuun vikaan, mutta sitten Sas terästäytyi ja teki oikeat asennot. Loppuun vielä kaukot. Kävelin koirasta 15 metrin päähän ja lähdin siitä peruuttamaan kauemmaksi. Koiralle annoin käskyksi suorittaa kaikki vaihdot. Kaikki teknisesti oikein. Saralle on jotenkin helpompi tehdä kaukoja, kun minä peruutan. Jännä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti