sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Viikonlopun menoja


Lauantaina ennen vappuhulinointia käytiin lenkillä vesisateessa. Sateen tauotessa tokoteltiin lammen rannan nurtsilla.


RINNA:



  • Epätasainen pohja teki tehtävänsä ja seuraaminen ei ollut tiiveintä. Siirryttiin hiekkatielle ja tiiviys palasi. Naksuttelin pitkillä suorilla katsekontaktia ja loppua kohden sainkin naksutella useammin :)

  • Jäävistä seisomista ja maahanmenoa tehtiin seuruun kanssa. Ensin pentu erotteli asennot hyvin, mutta sitten se alkoi kaikkiin tarjoamaan maahanmenoa. Otin seisomisiin avut mukaan ja saatiin taas nekin valikoimaan. Liikkeestä istumista aloitettiin treenailemaan (tavan istumista en ole vieläkään Rinnalle opettanut :p). Kaikkiin jääviin kaipailen vielä enemmän näpäkkyyttä. Satunnaisesti ne on sitä, mitä toivonkin, mutta useimmiten ei vielä.

  • Kaukoista kaikki muut vaihdot on ihan hyvällä mallilla, mutta s-i-vaihto on vieläkin ihan alkeissa (treenaamattomuudesta johtuen...).

  • Rin sai vielä tehdä puun kiertoja. Ne sujuu ihan kivasti, mutta kiertosuunta ei ole aina pennelle selvä. Kiertojen kanssa tehtiin myös vähän valssia ja persjättöä.


SARA:



  • Kaukoista vain s-i-vaihtoa eri etäisyyksiltä. Etäisyydellä ei ole väliä sen suhteen onnistuuko vaihtaminen oikein vai ei. Koira ei vaan vielä osaa tarpeeksi varmasti liikettä. Nyt peruututin koiraa, jos se tuli vaihdossa eteenpäin.

  • Jääviä tehtiin kaikkia sekaisin ja lisäksi asennoissa pysymistä. Kaikki hyvin.

  • Luoksetulon seisomaanpysäytykseen (peruuttaminen) saatiin nyt monta hyvää toistoa :)

  • Perusasennoista maahanmenoissa Saralla on paha tapa tehdä maahanmeno hieman vinoon. Näitä on treenailtu ja se ehkä alkaa nyt näkymäänkin.

  • Tehtiin myös jokunen eteenmeno n. 30 metrin päähän pallolle. Muutama perusasennosta lähetys ja pari seuruun kanssa. Hyvin se seurasi :)


Koirat pääsi vielä polskimaan lampeen. Talviturkit ne on jo heittäneet aiemmin ojissa, mutta nyt ne pääsi ekaa kertaa tälle vuotta kunnolla uimaankin :) Lisäksi Rinna tykkäsi läträtä rantaviivalla. Se kaiveli pohjaa ja löysi "aarteita" pinnan alta.



Uija on Rinna.


---


Sunnuntaina metsälenkin lomassa tehtiin esineruutua. Talloin alueeksi n. 3 x 50 alueen ja jätin sinne 4 esinettä: takakulmiin sukka ja kankainen lompakko, takaosaan kuusen juurelle hiusdonitsi ja noin puoliväliin kaatuneen rungon taakse narumytty. Ensin RINNA. Se paineli suoraan alueen taakse ja puuhasteli siellä aikansa. Sitten se palaili takaisin ja paikallisti narumytyn. Nosti suuhun, pudotti ja jatkoi menoaan. Kutsuin pennun poies ja kävin tarkistamassa esineiden sijainnit. Penne oli löytänyt ainakin kolme esinettä, sillä narumytyn lisäksi sukka ja donitsi oli vaihtaneet paikkaa. Laitoin esineet takaisin paikoilleen ja lähetin SARAN niitä hakemaan. Se huomasi heti narumytyn, nosti sen ja pudotti!! Käskytin koiran nostamaan sen ja tuomaan. Seuraavilla lähetyksillä takalaidan esineet tuli vauhdikkaasti. Vikalla lähetyksellä koira lähti hitaampaa liikkeelle, selvästi tarkemmin etsien ja löytyihän se viimeinenkin esine. Saralle voisi ottaa usemmin esineen tuontia luovutukseen asti, useimmitenhan vapautan sen suoraan lennosta leluun.


RINNALLE tein uuden ruutun, n. 2 x 15 m ja n. 10 metriin jätin narumytyn. Lähetyksellä Rin paineli alueen takaosaan ja lähti sieltä tulemaan takaisin. Huomasi mytyn, nosti sen, pudotti ja jatkoi menoaan. Käskin koiran takaisin. Uudella lähetyksellä se paineli taas alueen taakse ja palasi sieltä takaisin päin. Löysi mytyn, nosti sen ja tiputtu. Annoin uuden käskyn ja pentu nosti mytyn suuhunsa. Palkkasin heti, kun pentu kääntyi mytty suussaan minua kohden. Rinnallehan ei ole luontaista tuoda minulle mitään, joten sitä pitää edelleen vahvistaa paljon. Jatkossa esinetuuduille vain sen verran kokoa, että näen koko alueen. Irtoaminenhan ei ole Rinnalle ongelmaksi. Lisäksi pidetään vain yksi esine kerraallaan ruudussa toistaiseksi. Nytkin palkaksi Rin sai rallatella narupallon kanssa. Käskin välillä tuomaan sitä narupalloa minullekin, mutta ekaan käskyyn pentu ei reagoinut mitenkään. Ärähdys ja uusi käsky, jolloin narupallokin palautui minulle. Jokunen toisto näitä ja pentu alkoi reagoimaan jo ekaan käskyyn. Edelleen jatketaan kahden lelun leikeillä, mutta näköjään tuontia voi alkaa jo vaatimaankin.


Niityn puolella tehtiin jälkitreenejä. Tein RINNALLE keppijäljen, kuusi keppiä parin metrin välein. Pentu tartti edelleen muistutusta maahanmenoihin, mutta nyt pääasiassa siihen riitti avuksi pelkkä käsky. Jäljen alussa maa oli vetistä ja Rinnan meno olikin Rinnaksi hidasta. Kuivalle maalle päästyä tuttu vauhdikkuus palasi. Ilmaisuja pitää edelleen vahvistaa myös muualla kuin jäljen yhdeydessä. Niistä pitää saada niin varmoja, että ne toimisi myös jäljellä.


SARAN kanssa tehtiin janatreenit molempiin suuntiin pallon kanssa. Janoilla oli pituutta n. 5-10 m. Ekassa koira poikkesi suorasta etenemisestä pariin kertaan. Tuuli sivusta, johtui ehkä siitä? Toisella kertaa edettiin vastatuuleen ja janakin oli oikein kelpo. Tein RINNALLEKIN janatreenin. Pennen jana oli n. 10-15 m pitkä ja pentu eteni sen aivan luotisuoraan. Jäljelle päästyään Rin mietti vähän suuntaa ja lähti jäljen suuntaisesti (vasempaan). Jälki jatkui parikymmentä metriä ja päättyi kaatuneen puunrungon taakse avonaiseen purkkiin, jossa oli lihapateeta. Rinna ansaitsi palkkansa :)


Lenkin loppupuolella tein vielä RINNALLE tunnarin. Ensin Rin paineli parikymmentä metriä kapuloiden ylitse, palasi takaisin, haisteli kapuloita nätisti ja nosti oman. Palkkasin nostosta. Hyvä pentu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti