tiistai 22. toukokuuta 2012

Ansu Leimanin tokokoulutus III


Tällä kertaa katsotiin SARAN kanssa seuraamista, etenkin käännöksiä ja tempoja. Koira tekee hyvin, minä en. Unohdan koiran olomassaolon enkä keskity kunnolla. Juoksussa teen käännökset liian nopeaan eikä koira ehdi mukaan. Hitaassa unohdan kävellä hitaasti. Ei muuta kun keskittymistä enempi minulta! Myös voisi muistaa treenata enemmän juoksussa käännös + pysähdyksiä. Sara lisäksi pompottaa seuruun alussa (normaalikäynnistä ja juoksussa). Tähän voisin kiinnittää huomiota ja joko väsyttää sitä enempi ennen treeniä tai sitten ottaa ensin hidasta kävelyä.


Lisäksi puhuttiin ääntelystä ja siihen puuttumisesta. Ei kannata puuttua ääntelyyn, jos ei pysty puuttumaan siihen järjestelmällisesti. Sara äännähdykset on usein niin lyhyitä, että tilanne on jo ohi, kun ehdin rekisteröidä sen. Jatkan nyt vastakkaisella jalalla seuruun aloittamista. Lisäksi pitää muistaa tehdä aloitukset rauhassa, juoksuunkaan ei tarvitse lähteä heti vauhdilla vaan vauhdin voi aloittaa ensin vähän hitaammalla. Toki voin myös tehdä lentäviä lähtöjä, joissa koira ei äännähdä. Näiden avulla pystyn keskittymään muihin treenausta vaativiin asioihin.


Kysyin myös ideoita nopeampiin maahanmenoihin. Mutta se virsi on se sama edelleen eli treeniä vaan. Nyt ensiksi suuret avut mukaan, että saadaan maahanmenot onnistumaan nopeammin. Vähitellen sitten apujen pienentäminen.  Kriteereistä pitää pitää kiinni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti