lauantai 18. toukokuuta 2013

Epistä

RINNA osallitui eilen HAU:n omiin epiksiin, jossa tuomarina oli Sari Vähäniitty. Radan sai mennä kahteen kertaan ja Vähikseltä tuli kommentit suorituksista. Rinna sai kehuja, se on taitava ja osaava, mutta entäs se ohjaaja sitten? No se ei osaa :p Rinna tarttisi paljon, paljon jämäkämpää ohjausta. Mistäs saataisi minullekin sitä niin sanottua perkelettä? Saatiin me kuitenkin tsemppipalkinto :D

Rinna on hyvä opettaja, se ei anna virheitä yhtään anteeksi. Ohjauksen tapahtuessa väärään aikaan tai väärällä tavalla koira tekee omat ratkaisunsa ja rimojakin lentelee. Ekalla kierroksella koiran kierrokset nousi liiaksi ja laitoin koiran hetkiseksi jäähylle maahan. Samalla sain sidottua auenneet kengännauhat :p Kontaktit Rinna malttoi tehdä vielä ekalla kierroksella, toisella se alkoi lipsumaan. Keinulla ja puomilla yksi tassu osui vielä kontaktialueelle, A:lla koira pysähtyi vasta maahan. Näihin täysin ehdoton suhtautuminen.

Videot:

Inkan kanssa vaihdettiin vielä koiria. Rinna ei paljoa kaunistellut :p Sätkä sitä vaistoin oli okein mukava ohjattava, se meni sinne minne ohjasikin ja kääntyi kun sitä käänsi. Sain kokeiltavaksi vielä Hannan suurpuudelia. Se on aika pähee puudeli :D

2 kommenttia:

  1. Tiedätkö, minua nauratti katsoa tuota videota, kun Rinna oli niin into piukassa. Sitten tuli vähän totisempi olo: Älä nyt vaan loukkaannu, mutta minun ja koirieni meno näyttää varmaan ajoittain ihan samalta. Jostakin pitäisi kaivaa se jämäkkyys (& taito).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En loukkaannu :D Rinnan kanssa kun vaaditaan paljon huumorintajuakin ;)

      Poista