lauantai 18. toukokuuta 2013

Esitystä

Kaarinan Koiraharrastajat järjesti tokokokeen Kaarinan lukion hiekkakentällä. Kokeen tuomarina oli Ilkka Sten. SARAN kanssa käytiin katsastamassa koekuntoa. Saralla oli vähän liiankin hauskaa, se olisi voinut olla vähän totisempi :p Ensin oli paikallaanolot ja sen jälkeen kaikki yksilöliikkeet normijärkässä.

Paikallaan istuminen   10
Tassutteli, mur. Muuten koira oli tosi hyvin, vaikka olikin vähän äksöniä vieressä.

Video.


Paikallaan makaaminen   10
Koira oli rauhaton, pää seilasi ylös ja alas ja lonkka kääntyi :/ Liikkuri käskytti rivin kummallakin kertaa samanlailla eli Sara oli viimeisenä käskettävänä kummassakin. 

Video.


Seuraaminen   9 ½
Vähän rauhattoman tuntuinen. Ääntä pääsi muutaman kerran. Ekassa käännöksessä vasempaan koira kiersi taaskin minut ympäri, muissa käännöksissä keskityin paremmin omaan liikkumiseeni.

Zeta   9
Annoin käsiavun seisomiseen.

Luoksetulo   7
Taattua Sarpsaa :/ Eli valuvat pysäytykset. Stoppikäsky ei tullut suustani tarpeeksi napakasti. Alun maahanmeno oli edes nopsa.

Ruutu   10
Ihan jees.

Ohjattu noutaminen   10
Ihan jees tämäkin.

Hyppynouto   10
Ok!


Tunnari   0
Missä lie vika, kun Sara toi väärän... Kapuloiden kohtelu oli nyt nättiä.

Kaukot   8
Liikkuri käskytti tässä meille eri käskyt kuin muille. S-m-vaihto tuli kahteen kertaan, s-i-vaihtoa ei lainkaan. Kaksoiskäsky ekaan vaihtoon ja sitten s-m-vaihdoissa koira tuli eteenpäin :/

Video.


Tulos: EVL1, 265,5 p. ja sijoitus 3./5.

Tietääpähän taas mitä treenata ;) Saran paikallaanolot vaatii jatkuvaa treenausta, muuten ne ei suju. Nyt tehtiin paikkamakuu siellä voittajaluokan koirakoiden rivissä ja siinäkin koira oli yhtä rumasti. Säännöllisesti siis paikallaanoloja. Luoksetulon pysäytyksiä tein kokeen jälkeen lamppua kierrättäen ja pysäytykset oli parempia. Tarvii vaan nämä siirtää luoksetuloonkin. Nyt kun kiertäen sujuu, niin aletaan ottamaan näitä luoksetulon rutiinien kanssa. Treeneissäkäänhän edelleen pysäytykset on tehty erillään varsinaisesta luoksetulosta, miksi ne sitten kokeessakaan vielä toimisi? Kaukojakin tein kisapaikalla ja yritin lelulla houkutella koiraa tekemään huonoja s-m-vaihtoja siinä onnistuen. Näitäkin lisää, myös muilla häiriöillä.

Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin positiivinen fiilis, sillä liikkeiden välit oli parhaat koskaan! Olen nyt ymmärtänyt kuinka liikkeiden väleissä minun tulee toimia. En voi vaatia koiraa tulemaan nätisti mukana, jos en itse ole koiran kanssa yhdessä siinä tilanteessa.

---

Sara esitti tänään lisää tokoa Outdoor-messuilla ulkona keinonurmella. Aikamoinen yleisökato kävi vaan, kun Suomi-Ruotsi -peli oli alkamassa samaan aikaan :p Sara esitti ruudun (hyvä), ohjatun noudon (hyvä), luoksetulon pysäytyksiä kierron kautta (hyviä), kaukot (huonot), seuraamista (hyvää) ja hyppynoudon (hyvä). Esityksen jälkeen käytiin kiertämässä hallia ja koirat sai rapsutuksia, Sarppa tykkäsi!

Messuille mentiin mennen tullen pyörällä (n. 3 km per suunta). Sarallehan on kasvatettu intoa juosta pyörän vierellä nyt pari kesää. Nyt oli tän vuoden eka pyöräily ja mulla oli ihan eri koiran mukana! Mennessä koira veti laukalla pyörän edessä ekat parit kilometrit. En halunnut pilata sen intoa, joten annoin sen vaan mennä. Takaisin tullessa sain koiran pääasiassa kulkemaan ravilla, mutta edelleenkin koiran ilme oli innokas. Hienoa Sarppa! Kotona maistui sitten Fitdogin-tuotteet.

2 kommenttia:

  1. Onnittelut ykkösestä vaikka tunnariin tulikin joku moka. :/ Muutenhan rivistö on varsin kivan näköinen. :)

    VastaaPoista