maanantai 6. tammikuuta 2014

Aksakisaamassa

Pitkästä aikaa, edelliskerrasta SARALLA on taas puolisen vuotta. Tällä kertaa oli kaksi agistarttia tarjolla Koivukylän Koiraharrastajien kisoissa Vuokkosilla. Tuomarina oli Sami Topra.

Eka rata oli aika sujuvaa menoa. Saran kaarteet on pienentyneet = osaan ohjata paremmin. Toki jokusen kerran koira kaarrattikin. Oletin koiran hakevan keinulle helposti enkä ohjannut kunnolla. Ohihan se tuli. Siitä kielto. Siitä huolimatta päästiin maalin vitosella alle ihanneajan (AV -1,88). Sijoitus oli 13./44.

Toisella radalla Sara oli kierroksilla ja se varasti lähdössä! Tuhma! Siitä johtuen eka rima tuli alas. Hämmennyin varastamisesta ja annoin vaan koiran tulla, mutta ohjaaminen kärsi (etenkin riman tiputuksesta). Sain kerättyä itseni ja radalla oli hyviäkin kohtia. HYL tuli kuitenkin päällejuoksukohdassa Saran ohitettua koko esteen. Nämä on Saralle vaikeita ja mun pitäisi auttaa sitä enemmän ohjauksella, se pitäisi linjata näihin paremmin. Lisäksi Sara kääntyi kääntyvissä hypyissä välillä eri suuntain kuin olin ajatellut. Mun rintamasuunta jäi varmaan hieman liian pitkäksi aikaa siihen suuntaan. Kontaktit oli jälkimmäisellä radalla paremmat. Ekalla koira vähän niinkuin melkein varasti niiltä. Keinu on toki poikkeus. Sitä pitäisi vahvistaa lisää. Sara ei kestä ohjauskuvioita keinun jälkeen ja nyt minun liikkeen pysähdyttyä tokalla radalla se pysähtyi liian ylös. Selkeyttä kenuun lisää.

Mutta kaiken kaikkiaan Saran kanssa kisaaminen tuntui hyvältä! Pitää selata lisää kisakalenteria... :)

2 kommenttia:

  1. Mä ajattelin noihin 19.1 kisoihin Ruutin ja Dracun kanssa. Harmi, kun en nähnyt kumpaakaan rataa! Ekalla radalla keinulle hakeutuminen tuotti muillakin vaikeuksia, jos ohjaajat jäljessä.

    VastaaPoista